Kotiseutuneuvos Seppo Toivonen: Ihminen kiintyy aina johonkin paikkaan elämänsä aikana

KUVA: Kotiseutuneuvos Seppo Toivonen on asunut Lahdessa jo 44 vuotta.
– Lahti on upea kaupunki täynnä eläviä tarinoita. Täällä on ollut aina mukava asua.


Tasavallan presidentti on myöntänyt everstiluutnantti Seppo Toivoselle kotiseutuneuvoksen arvonimen Lahden kaupungin anomuksessa.
– Aloitin upseerinuran Hennalassa vuonna 1974. Siitä lähtien olen asunut Lahdessa. Aluksi Rykmentinkadulla ja sittemmin Keijutiellä. Olen kiintynyt tähän kaupunkiin ja minulla on ollut aina hyvä olla täällä, kotiseutuneuvos Toivonen toteaa.

Toivonen myöntää, että huomionosoitus tuntuu hyvältä.
– Ensimmäisen kerran olen markkinoinut Lahtea jo vuonna 1967, kun lähdin Rotary -järjestön kautta vaihtoon Pohjois-Irlantiin. Hain Lahden matkailusta mainoselokuvan, joka kertoi tarinaa meidän hienosta kaupungista.

Tuore kaupunkineuvos muistelee, että mainoselokuvaa katsottiin ensimmäisen kerran venäläisellä linjalaivalla, jolla matkustettiin Iso-Britanniaan.
– Perillä sitä näytettiin useasti paikallisille ihmisille sekä perheille yhteisten kokoontumisten yhteydessä.

Hennala tarinat on löydetty itse

– Minut nimitettiin Hämeen rykmentin esikuntaan koulutustoimiston päälliköksi vuonna 1992. Aina, kun varuskuntaan saapui vieraita, niin sain toimia heille oppaana alueen historiasta.

Toivonen kertoo, että tämän jälkeen hän on koonnut Hennalasta suunnattoman määrän tietoa.
– Siitä alkoi henkilökohtainen kiinnostus alueen historiaan.

Vuosituhannen vaihteessa Toivonen siirtyi reserviin ja kouluttautui Lahti -oppaaksi.
– Sen jälkeen olen määrätietoisesti syventänyt tietoutta Hennalasta sekä Lahdesta.

Entisen upseerin vieraina Hennalassa ovat viihtynyt muun muassa amerikkalainen professori sekä venäläinen perhe, jotka ovat halunneet tietää enemmän esimerkiksi maamme sotahistoriasta.
– Opastan mieluiten sotaveteraaneja Hennalassa, mutta monet ulkomaalaiset turistit haluavat myös tutustua sotilaslääketieteen museoon sekä tietää sotahistoriastamme hieman enemmän.

Lahti on minun kotikaupunki

– Lahti on kompakti kaupunki, jossa esimerkiksi kaikki urheilu- ja kulttuuripalvelut ovat lähellä kaupunkilaisia.
Itse käyn aktiivisesti kaupunginteatterissa ja museoissa, jotta osaan kertoa turisteille, millaista kulttuuritarjontaa Lahdessa on.

Toivonen on syntynyt Lahdessa vuonna 1949 ja muuttanut heti kadettikoulun jälkeen takaisin Lahteen työn perässä.
– Voin rehellisesti sanoa, että olen kiintynyt Lahteen ja täällä on kaikki palvelut, joita tarvitsen. Jos haluan matkustaa nopeasti Helsinkiin, niin täältä pääsee helposti pois joko autolla tai junalla.

– Minä tunnen suurta kotiseuturakkautta Lahtea kohtaan. Täällä on niin paljon positiivisia asioita, että niitä huonoja puolia tulee tuskin koskaan muisteltua.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Kotiseutuneuvos Seppo Toivonen: Ihminen kiintyy aina johonkin paikkaan elämänsä aikana

  1. Lämpimät onnittelut kotiseutuneuvokselle. Olit myös jämti ja osaava Lahden seudun oppaiden puheenjohtajana.
    Siitä myös kiitos.
    Sisko Ojanperä

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
ARKISTO