Ohjaaja Petri Liski: Kärsimystie-näytelmä on vaikuttava historian oppitunti

kuva: Kärsimystie-näytelmä esitetään kolme kertaa Lahdessa pääsiäisen aikana.


– Kärsimystie-näytelmää on harjoiteltu jo tammikuusta lähtien sisätiloissa ja ensimmäiset harjoitukset tapahtumapaikalla järjestetään maanantaina. Kiirastorstaina on vuorossa yleisökenraaliharjoitus ja siinä on myös tekniikka mukana, ohjaaja Petri Liski kertoo.

Työryhmässä on yhteensä 57 näyttelijää.
– Kaikilla ei kuitenkaan ole puherooleja.

Näytelmä antaa ohjaajan mielestä jokaiselle ihmisille maailmankatsomuksesta riippumatta ajateltavaa.
– Maailma on hyvin erilainen kuin vuonna 2016. Silloin Kärsimystie-näytelmä esitettiin viimeksi Lahdessa. Tuskin kukaan muistaa tarkasti, millainen näytelmä silloin oli. Niille, jotka olivat silloin mukana, on aika kerrata nämä tapahtumat.

Ohjaaja Liskin mukaan teatterintekijän kannalta maailmanhistorian tunnetuin tarina sisältää sellaisia elementtejä, jotka puhuttelevat yhä edelleen ihmisiä.
– Kaikki tunteiden äärielementit ovat läsnä tässä spektaakkelissa. Näytelmässä mennään ilosta suruun, lupauksesta petokseen, toivosta kärsimykseen ja lopuksi valoon.


Ohjaaja Petri Liski


Kaupungintalolta Ristinkirkolle

– Näytelmän tarina on sama, mutta maailma sen ympärillä on muuttunut. Kärsimystie-näytelmä on vaikuttava länsimaisen historian oppitunti.

Ohjaaja Liski kehuu, että näyttelijät ovat sitoutuneet harjoittelemaan esimerkillisesti.
– Ei ole ihan helppoa löytää näin paljon vapaaehtoisia massiiviseen tuotantoon.

Esiintyjistä yli puolet ovat uusia ja se on asettanut haasteita myös ohjaajalle.
– Siinä on ollut tekemistä, että olemme saaneet näytelmän esityskuntoon. Nyt hiotaan kaikki nyanssit kuntoon viimeisen viikon aikana.

Kärsimystie-näytelmä puhuttelee aina ihmisiä.
– Jokainen aikakausi tulkitsee näytelmän sanoman oman kokemuksensa kautta. Tämä on koskettava, näyttävä ja väkevä draama, joka puhuttelee.

Ikiaikainen näytelmän visuaalinen kuvasto viehättää myös teatterintekijää.
– Suurin osa maailman ihmisistä tuntee tämän tarinan. Näytelmä herättää varmasti ajatuksia ihmisissä maailmankatsomuksesta riippumatta.

Kärsimystie-näytelmän tapahtumat alkavat kaupungintalon puistosta ja päättyvät Ristinkirkolle, jossa esitetään Golgatan dramaattiset hetket.
– Toivottavasti Eliel Saarisen -puisto ehtii sulaa ennen pääsiäistä. Tällä hetkellä se on erittäin liukas ja haasteellinen paikka näyttelijöille.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO