Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön

kuva: Etelä-Lahden koulujen rehtorit eivät kaipaa kännykkäparkkeja kouluihin.


Pro Lahti -ryhmän kaupunginvaltuutetut Kalle Aaltonen ja Ville Hälinen tekivät valtuustoaloitteen, että Lahden kaikissa kouluissa aloitetaan kokeilu, jossa oppilaat jättäisivät puhelimensa kännykkäparkkiin. Lahden kaupungin sivistyslautakunta käsitteli asiaa 10.10.
Päätöksessä todetaan, että koulun järjestyssäännöissä ei voida kokonaan kieltää mobiililaitteidentuomista kouluun, mutta järjestyssäännöillä voidaan rajoittaa mobiililaitteiden käyttöä. Opetuksenjärjestäjä voi edellyttää, että mobiililaite on häiriötä aiheuttamattomissa tilassa opetuksen aikana.

Päätösperusteluissa on kirjattu lisäksi, että jos oppilas huomautuksista huolimatta tuottaa häiriötä opetustilanteessa, niin perusopetuslaki sallii viimeisenä keinona työntekijän ottaa puhelimen haltuun. Puhelimen haltuun otto saa kohdistua vain häiriötä aiheuttaneeseen oppilaaseen.
Sivistyslautakunnan jäsenet eivät kannattaneet, että puhelimet kerätään pois oppituntien ajaksi lahtelaisissa peruskouluissa. Sen sijaan parempana toimintatapana koettiin yhteinen sopimus puhelinten käytöstä koulun arjessa. Yhteistä sopimusta tulisi noudattaa kaikkien kouluarjessa.

Toimenpidesuunnitelmaan kirjattiin, että lapsia ja nuoria ohjataan koulussa systemaattisesti lainmukaiseen ja turvalliseen älylaitteiden käyttöön. Jo voimassa oleviin kännykkäparkkikokeiluihin sivistyslautakunta näytti vihreää valoa yhteistyössä vanhempien kanssa.

Häiritsevää käyttöä ei sallita

Lähteen koulun rehtori Esko Taipale kertoo, että hänen johtamassaan koulussa on ollut ongelmia oppilaiden kännyköiden käytössä oppituntien aikana, mutta pääosin tämä asia on hallinnassa.
– Otamme herkällä kynnyksellä kännykän opettajan haltuun, mikäli käyttö on häiritsevää.

Rehtorin mukaan lähtökohta on, että oppitunneilla kännykkä on taskussa tai muuten poissa näkyvistä.
– Häiritsevän käytön vuoksi kännykkä annetaan opettajille. Kokeiden aikana kännykän on oltava repussa.

Lähteen koulussa mobiililaitteita käytetään myös opetuksen yhteydessä jonkin verran.
– Henkilökuntaa on ohjattu puuttumaan mobiililaitteiden häiritsevään käyttöön.

Kännykkäparkit ovat olleet käytössä Lähteen koululla, mutta rehtorin mielestä niiden käyttö ei ole ollut ongelmatonta.
– Itse en kaipaa niitä, mutta jotkut opettajat voivat olla asiasta eri mieltä. Lainsäädäntö ei mahdollista tätä tällä hetkellä.

Parhaimmillaan kännykkäparkki rauhoittaa opetustilanteita, mutta Taipale kertoo, että heidän koulunsa kokemusten mukaan oppilaat toivat säilöön yleensä sellaisen puhelimen, joka ei ollut enää käytössä.
– Aikaa meni myös vahtimiseen ja joskus jopa vääntämiseen, että kaikki laitteet saatiin kännykkäparkkiin. Siellä olevat kännykät myös saattoivat pitää ääntä ja häiritä näin oppilaiden keskittymistä.

Alakoulun puolella ei ole ongelmia

Länsiharjun koulun rehtori Timo Helle kertoo, että oppitunneilla ei ollut juurikaan häiriöitä kännyköistä, mutta välitunneilla on jo kuudesluokkalaisten kanssa ollut pientä ongelmaa ja se on selkeästi lisääntynyt.
– Pienemmillä oppilailla on niin paljon puuhaa leikkimisen, jalkapallon ja sählyn pelaamisen kanssa, että eivät ehdi kännyköillä touhuamaan.

Järjestyssääntöihin on kirjattu Länsiharjun koulussa, että kännykkä pidetään äänettömällä repussa koko koulupäivän ajan.
– Jos kuitenkin tietää, että on tärkeä yhteydenotto tulossa, niin meillä on pihalla rajattu alue, jossa voi puhua.  Opetuskäytössä puhelimia käytetään opettajan ohjeiden mukaisesti.  Esimerkiksi suunnistuksessa ja tiedon hankinnassa sen käyttö on sallittu.

Rehtori Helle ei näe syytä ottaa kännykkäparkkeja käyttöön johtamassaan koulussa.
– Meillä on yhteiset säännöt olemassa. Niitä noudattavat sekä aikuiset että lapset.

Omalähiö antoi mahdollisuuden vastaukseen myös Renkomäen koululle, mutta sieltä ei vastattu toimituksen esittämiin kysymyksiin.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO