Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta

Ystävyyssopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana Marja-Leena Vierumäki, Atte Nurminen, Riitta Särkiö, Üllar Salumets ja Heikki Pelkonen.


Urvasten seurakunta lähellä Otepäätä Kaakkois-Virossa on uusi ystävyysseurakunta Launeen seurakunnalle. Neljä kirkkoneuvoston jäsentä ja pappia vierailivat siellä kesäkuussa allekirjoittamassa yhteistyösopimuksen.
– On tärkeää, että veljeskansan seurakuntien kanssa tehdään yhteistyötä ja heitä autetaan mahdollisuuksien mukaan. Ajatusten ja ideoiden vaihto on myös tärkeää, kirkkoherra Heikki Pelkonen toteaa.

Kirkkoherra toi ystävyysseurakuntasopimuksen käsittelyyn kirkkoneuvostossa keväällä ja Launeella innostuttiin asiasta.
– Seurakuntaneuvoston jäsenet Marja-Liisa Vierumäki ja Atte Nurminen olivat mukana matkalla. Viranhaltijoista mukana olivat kappalainen Riitta Särkiö ja allekirjoittanut, Pelkonen kertoo.

Virossa pappien palkat ovat matalia ja sen vuoksi moni heistä joutuu tekemään toista työtä.
– Meillä on mahdollisuus pieneen vapaaehtoiseen tukeen Urvasten seurakunnalle ja sen vuoksi heillä on mahdollisuus kokopäiväiseen pappiin.

”Aika näyttää, mitä yhteistyösopimus tuo tullessaan”

– Jumalanpalveluksissa olemme muistaneet ystävyysseurakuntia esirukouksissa. Se on molemmista yhteistyökumppaneista kiinni, mitä saamme tällä saralla aikaan.
Kirkkoherra Pelkonen kertoo, että virolaisille on esitetty jo kutsu saapua Lahteen.

– Uskon, että vierailemme aktiivisesti Virossa ja järjestämme myös sinne retkiä seurakuntalaisille.

Hatsinan seurakunta Pietarin eteläpuolella on toinen Launeen seurakunnan ystävyysseurakunta.
– Sodan vuoksi yhteistyö on hieman hiipunut, mutta uskon, että tulevaisuudessa myös tämä toiminta aktivoituu.

Launeelaiset ovat tehneet Hatsinaan seurakuntavierailuja aktiivisesti.
– Tämän kokemuksen perusteella tiedän, että uusi ystävyysseurakunta Virossa on varmasti yhtä aktiivisesti launeelaisten ajatuksissa. Aika näyttää, mitä tämä yhteistyösopimus tuo tullessaan.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Laura Voutilainen palaa Lahteen laulamaan ja naurattamaan – luvassa on imitaatioita ja joulun tunnelmaa
Launeen yhteislyseosta maailman kriisialueille – Rauli Virtanen oppi Lahdessa luottamaan ihmisiin
Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
ARKISTO