Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä

Kitaristi Mika Jokinen on ollut erittäin tyytyväinen tämän kesän keikkoihin.
– Opiston Kunkussa on keikka 11.8. ja silloin on mukava esiintyä kotiyleisön edessä.
Kuva: Nanna Hämäläinen


– Keikoilla on ollut hyvä meininki ja jengi on laulanut biisejä bändin mukana. Kyllä tämä on ollut ehdottomasti meidän paras keikkakesä tähän mennessä.

Pääesiintyjät on keikkaillut aktiivisesti koko kesän ajan ja bändin kotikaupungissa on keikka 11.8. Opiston Kunkussa.
– Se on ehkä Lahden kaunein keikkapaikka kesällä.

Kitaristi Jokinen kertoo, että keikka omassa kotikaupungissa jännittää, koska yleisössä on kavereita, sukulaisia ja ystäviä. On helpompi soittaa isoilla festareilla, vaikka lavalle töllöttää tuhat ihmistä.
– Kyllä se siinä mielessä poikkeaa niin sanotusta normikeikasta.

Pääesiintyjät keikkailee joka viikonloppu aina syyskuun puoliväliin saakka.
– Ainoastaan juhannuksena pidimme lomaa. Olisimme toki lähteneet keikalle, jos tarpeeksi iso tukku seteleitä olisi lyöty käteen.

Uutta materiaalia tulossa

Jokisen mukaan Pääesiintyjät on tehnyt jo neljä vuotta määrätietoisesti työtä uuden tulemisen eteen.
– Se ei ole enää tänä päivänä helppoa päästä aktiivisesti edes keikkailemaan, vaikka bändillä olisi takana pitkä historia ja se on ollut joskus tunnettu esiintyjä.

Lokakuussa on tulossa single, jossa on mukana yksi biisi bändin ensimmäiseltä pitkäsoitolta.
– ”Tie”-biisi on Pääesiintyjien vanha biisi, joka on päivitetty 2020-luvulle. Sitä on ollut mukava soittaa keikoilla ja siitä on nyt tehty uusi versio ikään kuin yleisön pyynnöstä, Jokinen muotoilee.

Toinen Jokisen sävellys kyseisellä singlellä on ”Se vain vahvistaa” -biisi.
– Se on sellainen letkeämpi ja tempoltaan vähän rauhallisempi biisi, jossa on ihan mukiinmenevä kertosäe

Pääesiintyjien keikoilla käy jonkin verran parikymppistä porukkaa, mutta pääosa yleisöstä on 35-60 -vuotiaita musadiggareita.
– Näkee siellä toki myös paljon vanhoja Francine-faneja.

Neljä vuotta on jo kierretty

– Myönnän, että halusin päivän harkinta-ajan, kun Pääesiintyjien paluuta mietittiin neljä vuotta sitten. Oli puntaroitava, että riittävätkö rahkeet siihen, että on toinen vaativa työ päivätyön rinnalla.

Jokinen sanoo, että siviilityö ja keikkaileminen vaatii aina kompromisseja.
– On ollut mukava huomata, että olemme jo jaksaneet soittaa yhdessä neljä vuotta ja soittaminen on ollut antoisaa varsinkin tänä vuonna.

Jokisen mukaan Pääesiintyjien paluuta takaisin musiikkiympyröihin ei vaan voinut missata.
– Töitä on tehty paljon sen eteen, että jengi muistaisi bändin. Nyt näyttää siltä, että olemme onnistuneet siinä varsin hyvin.

Työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella Pääesiintyjät esiintyivät isolla lavalla illan päätteeksi.
– Siellä oli mielettömän hyvä meininki ja jengi lauloi mukana.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO