Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle

kuva: Antton Katainen ja Topias Heikkilä osaamisalueellaan – peltikaton saneerauksessa.


Espoolaiskaverukset Antton Katainen, 25 ja Topias Heikkilä, 24, perustivat peltikattoremontteihin erikoistuneen yrityksen koronan keskellä kesällä 2021. Vuonna 2022 yhtiöön lähti kaksi muuta kaveria mukaan hoitamaan myyntiä ja markkinointia.

Yritys on kasvattanut liikevaihtoaan nollasta ylöspäin remontti kerrallaan. Tänä vuonna yrityksen tavoitteena on rikkoa miljoonan euron raja.

Kuluvan talven energiakriisi on vaikuttanut myös Saneerauspojat Oy:n toimintaan.

– Kysyntää kattoremonteille on alkanut tulla nopeasti ja voimakkaasti Uudenmaan alueella, mutta toimimme mielellämme myös rauhallisimmilla asuinalueilla, Saneerauspojat Oy:n toimitusjohtaja Antton Katainen kertoo.

Nuoresta iästä huolimatta yrittäjäkaksikolla on kokemusta jo sadoista kattoremonteista, ensin työntekijöinä, sitten yrittäjinä. Erilaiset toimintaympäris-töt ovat pakottaneet terävöittämään toimintatapoja alusta alkaen. Yrittäjät ovat kotoisin Oulusta, Jyväskylästä ja Nurmijärveltä ja tuntevat olonsa kotoisaksi paikkakunnilla, jossa ei ole ruuhkaa aamusta iltaan.

– Varmasti monet tykkäävät toimia isoimmilla alueilla. Kyllähän mekin tykkäämme, mutta mietimme mihin haluaisimme seuraavaksi laajentaa toimintaamme ja Lahti vaikuttaa kivalta paikalta. Tavoitteenamme on alusta asti ollut hoitaa työt kunnialla ja niin hyvin, että asiakas on tyytyväinen. Uskomme sen olevan paras valttikortti jatkossakin. Katainen päättää.

Saneerauspojat Oy on kattoremontteihin erikoistunut yritys Espoosta. Yrityksen toimialueena on Uusimaa sekä Hämeenlinnan ja Lahden talousalueet. Yritys tarjoaa kattoremontteja avaimet käteen -palveluna.

Lisätietoja:
Antton Paananen, myyntipäällikkö • 044 9779 631 / toimisto@saneerauspojat.com / www.saneerauspojat.com

– Kaupallinen yhteistyö – kaupallinen yhteistyö – kaupallinen yhteistyö – kaupallinen yhteistyö –

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Laura Voutilainen palaa Lahteen laulamaan ja naurattamaan – luvassa on imitaatioita ja joulun tunnelmaa
Launeen yhteislyseosta maailman kriisialueille – Rauli Virtanen oppi Lahdessa luottamaan ihmisiin
Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
ARKISTO