Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!


Pelicans saavutti SM-liigan neljännen sijan runkosarjassa. Samalla joukkue varmisti kotiedun puolivälieriin.
Urheilutoimenjohtaja Janne Laukkasen mukaan joukkueen kausi on ollut vaiherikas.

– Kausi alkoi hyvin , mutta sen jälkeen tuli pieni notkahdus. Onneksi se oli vain muutaman pelin mittainen. Osasimme kuitenkin varautua siihen joukkueena.

Runkosarjan päättyessä urheilutoimenjohtaja on tyytyväinen koko joukkueen asenteeseen ja työpanokseen.
– Kausi on kuitenkin vielä kesken ja meillä on vielä nälkää jäljellä. Päätyyn saakka mennään!

Laukkanen muistuttaa, että ammattimaisesti organisoidun joukkueen on mentävä jokaisella osa-alueella eteenpäin joka vuosi.
– Siihen olen erittäin tyytyväinen, että SM-liigassa pelasi tämän kauden aikana 12 meidän oman kiekkokoulumme pelaajaa.

Pelicans on rakentanut koko ajan joukkuettaan vahvan oman juniorityön kautta.
– Se on oleellisin asia myös meillä tulevaisuudessa. Omaan pelaajakasvatustyöhön panostaminen on ollut tärkeää.

Tappiot ovat aina kasvunpaikkoja

– Joukkueeseen on tullut paljon luisteluvoimaa lisää. Hyökkäyspäässä olemme tehneet hyvää duunia. Tilastojen mukaan olemme onnistuneet aloituksissa ja erikoistilannepelaamisessa.

Laukkanen muistuttaa, että loukkaantumiset kuuluvat lajiin ja niiden kanssa pitää osata elää.
– Jokainen tietää, että puolivälierästä lähtien kaikki pelit ratkeavat pieniin virheisiin. Odotettavissa on vähämaalisia pelejä.

Urheilutoimenjohtajan mukaan päävalmentaja Tommi Niemelä on tuonut joukkueeseen rennon tekemisen meiningin.
– Pelaajiin uskottu ja uusille lupauksille on annettu mahdollisuuksia. Se on näkynyt kentällä energisenä peli-ilmeenä.

Nyt etsitään vielä ratkaisuja, miten voidaan tehdä asioita paremmin.
– Minulla on iso luotto joukkueeseen. Runkosarjan aikana näytimme, että pystymme haastamaan jokaiseen liigajoukkueen.

– Nyt on vain uskottava omaan tekemiseen. Sillä pääsemme vielä pitkälle tämän kauden päätteeksi.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO