Valmentaja Petri Laine: RC Pajulahti tavoittelee kaukalopallomestaruutta

Kuva: RC Pajulahden kotiturnaus pelataan Lahden Nastolassa viikonloppuna. Elmeri Hovinen, Tero Leinonen ja Petri Laine uskovat, että heillä on mahdollisuus voittaa mestaruus kauden pääteeksi.


Kaukalopallon SM-sarjaa pelataan turnausluontoisesti tällä sarjakaudella. Pajulahdessa järjestetään lahtelaisjoukkueen kotiturnaus viikonloppuna. SM-sarjassa pelaa nyt kuusi joukkuetta ja niiden kotikaupungit ovat Jyväskylä, Lahti, Lappeenranta, Kuopio, Oulu ja Rovaniemi.
– Toukokuussa päätettiin, että kausi pelataan kuudella joukkueella. Helsingistä ei ole vielä joukkuetta, mutta uskon, että ensi kaudella kaukalopalloa pelataan myös pääkaupunkiseudulla ylimmällä sarjatasolla, RC Pajulahden valmentaja Petri Laine sanoo.

Kaukalopallolla on Lahdessa pitkät perinteet ja varsinkin Kortteliliigan ansiosta uuteen joukkueeseen on ollut helppo rekrytoida pelaajia.
– Nyt on hyvä pöhinä päällä kaukalopallopiireissä, kun SM-sarja herätettiin henkiin alkuvuonna käytyjen neuvottelujen jälkeen.

Vuodenvaihteen jälkeen RC Pajulahti aikoo käynnistää juniorityön kahden joukkueen voimin.
– Ne nuoret houkutellaan mukaan kaukalopalloon, jotka eivät viihdy jääkiekon parissa.

Kaukalopalloliitto kiertää mainostamassa lajia niiden kaupunkien kouluissa, joissa pelataan jo SM-sarjaa.
– Uskon, että saamme pelaajia kaukalopallon pariin helposti, koska yli 3000 pelaajaa päättää jääkiekkouransa A-junioreihin. Siinä on meille hyvä mahdollisuus houkutella pelaajia jatkamaan aktiiviuraa toisen lajin parissa.

Nopea ja yleisöystävällinen peli

– Kaukalopallossa mailaa ei saa nostaa tai painaa ja pelissä ei ole paitsiota. Vastustajaa ei saa myöskään taklata, Laine toteaa.

Kaukalopallossa saa laukoa palloa ja myös kontaktia voi ottaa vastustajan kanssa.
– Peli on nopeatempoista ja se on taitopelaajien laji.

Valmentajan mukaan hyvät luistelijat ovat kaukalopallojoukkueen selkäranka.
– Maalivahti torjuu palloja kahdella räpylällä.

Kaukalopalloa pelataan jääkiekkomailaa lyhyemmällä lajinomaisella mailalla.
– Tämä on yleisöystävällinen laji. Nopeaa ja tilannerikasta joukkuepeliä on mukava seurata.

RC Pajulahden pelaajaringissä on tällä hetkellä 27 pelaajaa.
– Kaukalopallossa kentällisessä on viisi pelaajaa ja maalivahti.

Puolustaja on selkäranka

Puolustaja Tero Leinonen on RC Pajulahden kapteeni.
– Löysin lajin yli 10 vuotta sitten, kun oma jääkiekkoura lässähti. Kutsu kävi harjoittelemaan aamujäille yhtenä viikonloppuna ja silloin jäin tähän lajiin koukkuun, Leinonen kertoo.

Kaukalopallossa Leinosta inspiroi sosiaalinen joukkuepeli ja se, että aikuiset miehet saavat harjoitella yhdessä tavoitteellisesti.
Leinonen muistuttaa, että jokainen kentällinen tarvitsee pallovarman puolustajan, jonka syötöt hyökkääjille ovat tarkkoja.
– Siniviivalla ei ole varaa menettää palloa.

Hyökkääjä Elmeri Hovinen pelaa toista kautta kaukalopalloa.
– Kortteliliigan kautta löysin tien tähän joukkueeseen.

Hovisen mukaan pallo vaatii enemmän käsittelytaitoa kuin jääkiekko.
– Hyvä kaukalopalloilija on ketterä ja vikkelä luistelija.

Mestaruus on RC Pajulahden tavoite turnausmuotoisessa SM-sarjassa.
– Meillä on neljä kertaa viikossa jääharjoitukset Asikkalassa tai Pajulahdessa. Sen lisäksi jokainen voi harjoitella lisää vapaaehtoisesti

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO