Toiminnanjohtaja Jake Ropponen: Joukkuepeleissä kavereiden tuki kantaa myös vaikeiden elämänvaiheiden yli

kuva: Kortteliliigan pitkäaikainen toiminnanjohtaja Jake Ropponen potkittiin eläkkeelle Energiahallilla viime viikon lauantaina. Toiminnanjohtajan läksiäisissä oli pönöttäminen kielletty.


– Tässä duunissa parasta on ollut erilaisten ihmisten kohtaaminen. Joukkuekavereilla on silloin iso merkitys, kun joku kamppailee elämän isojen kysymysten kanssa yksin. Meillä ei ole koskaan kaveria jätetty, kertoo Kortteliliigan eläkkeelle siirtynyt toiminnanjohtaja Jake Ropponen.

Lahtelaisten harrasteliikuttaja Ropponen halua myös sanoa ison kiitoksen vaimolleen, joka on joutunut joustamaan paljon miehensä työn vuoksi.
– Ehkä pääsemme nyt yhdessä matkustelemaan enemmän. Keski-Euroopan kaupunkikohteet kiinnostavat enemmän kuin etelän rantalomakohteet.

Ropponen on lukenut aina paljon ja eläkkeellä mies aikoo uppoutua myös tämän harrastuksen pariin.
– Mato Valtosen Hullunrohkea monitoimielämä on nyt luettu ja Sixten Korkmanin uusin kirja hankittu. Siinä minulle on lomalukemista.

Tittelit pois pelikentällä

– Kortteliliigassa kaikki pelaavat joukkueessaan ilman titteleitä. Se on ollut tämän homman lähtökohta aina.

Ensimmäisen kerran Kortteliliigan pitkäaikaisin toiminnanjohtaja oli toiminnassa mukana jo vuonna 1973 ja ensimmäisen oman joukkueen mies perusti kaksi vuotta myöhemmin.
– Osallistuin hallitustyöskentelyyn erilaisissa rooleissa ja vuonna 1990 minut valittiin toiminnanjohtajaksi.

Kortteliliigalla oli suuri merkitys lamavuosien Lahdessa.
– Eriurheilulajien ja yhteisöllisyyden avulla moni työttömyyden kohdannut kortteliliigalainenkin jaksoi taistella elämää eteenpäin.

Ropponen muistuttaa, että Kortteliliigallakin oli yksi musta kuukausi 1990-luvulla.
– Pankki ja vakuutusyhtiö sanoivat yhteistyösopimukset irti. Pidimme kriisipalaverin ja teimme muutamia muutoksia toimintaamme. Selvisimme silloinkin yhteisön voimalla eteenpäin.

Kortteliliigassa päätettiin silloin, että jokainen osanottaja maksaa kulunsa, jotta yhteisölle ei jää liikaa velvoitteita.
– Se oli yksinkertainen muutos toiminnassa ja se päätös kantaa yhä hyvää hedelmää toiminnassamme.

Kirjoituskoneista tietokoneisiin

– Nyt toimitaan sähköisen tulospalvelun maailmassa ja reaaliajassa, mutta muista vielä sen ajan, kun kerran viikossa lähetimme joukkueiden johtajille kirjoitetut kirjeet, jotka sisälsivät tulostiedot.

Toiminnanjohtaja muistuttaa, että toimistolla tämän uudistus on lisännyt paljon työtaakkaa.
– Erilaisia päivityksiä on tehtävä jatkuvasti monelle eri alustalle. Se on stressaavaa duunia.

Perusfiilis Kortteliliigassa on säilynyt koko Ropposen uran ajan samanlaisena.
– Kaveriporukassa pelaamisen meininki ei ole muuttunut ollenkaan.

Kisapuiston tulevaisuuden suunnitelmista Ropponen on erittäin iloinen.
– Olen seurannut tämän alueen kehitystä aitopaikalta ja alueen kehitystyö polki pitkään ilman, että kukaan olisi ottanut siitä vastuuta. Tämä on niin ainutlaatuinen paikka meille lahtelaisille keskellä kaupunkia. Sen arvostus täytyy ymmärtää myös kaupungintalolla nyt ja tulevaisuudessa.

Ropponen jää eläkkeelle levollisin mielin.
– Sieluni on saanut rauhan, koska saimme tehdä töitä seuraajani kanssa kaksi kuukautta yhdessä. Olen saanut uskonvahvistuksen, että tämä homma jatkuu.

Ropponen on vain siitä huolissaan, että Orvokki-vaimo on keksinyt hänelle niin paljon tekemistä, että mies ei ehdi harrastamaan.
– Lanzaroten loman vuoksi Ajax-Liverpool-ottelu Amsterdamissa jäi nyt haaveeksi, mutta sinne ehtii kyllä myös myöhemmin. Japaniin haluan päästä mölkyn maailmanmestaruuskisoihin kahden vuoden päästä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO