Marko Haavisto hyödynsi korona-ajan säveltämällä uutta musiikkia

kuva: – Nyt on hyvä fiilis, kun on päässyt taas keikoille. On kiva kiertää ympäri Suomea ja soittaa musiikkia jengille, muusikko Marko Haavisto sanoo.


Muusikko Marko Haavistolle Tapio Rautavaaran Anttilan keväthumaus se laulu, joka saa miehen mieleen aina kesäfiiliksen. Toinen merkityksellinen laulu on Rauli Badding Somerjoen Paratiisi.
– Näitä lauluja sain kuunnella lapsena isän Morris Marinan kasettisoittimesta. Muistaakseni Paratiisin kuulin ensimmäistä kertaa Esko Rahkosen tulkitsemana versiona, joltain huoltoaseman halppiskasetilta.

Haaviston perheessä kuunneltiin paljon kotimaista iskelmämusiikkia ja sen vuoksi Badding Rockersin ja Poutahaukkojen musiikista löytyy paljon vaikutteita sieltä.
– Ehdin nähdä Tapio Rautavaaran livenä yhden kerran. Baddingin musiikkia aloin kuuntelemaan, kun perustin ensimmäistä bändiä murrosikäisenä.

Badding poikkesi yli genrerajojen, joka oli silloin hyvin epätavallista.
– Hyvä kesäbiisi toimii kuitenkin jokaisena vuodenaikana. Itse olen luovimmillani keväällä ja syksyllä.

Parhaat hetket kesäaikaan ovat illat ja yöt, kun pärjää ilman takkia.
– Tällaisiin hetkiin sopii parhaiten Agents ja Shadows.

Pelle Miljoona covereita levylle

Marko Haavisto kertoo, että hän on haaveillut levyttävänsä Pelle Miljoonan musiikkia 1990-luvulta lähtien.
– Törmäsimme levy-yhtiön käytävällä 20 vuotta sitten, mutta en uskaltanut ujona miehenä sanoa Pellelle, että oon Marko ja musiikkisi merkitsee minulle paljon.

Muutama vuosi sitten Haavisto oli keikalla Lapissa Esa Elorannan kanssa ja siellä asia nousi taas esiin.
– Tuottaja Janne Haavisto lupasi olla mukana projektissa.

Koronakurimuksen alkaessa Eloranta ja Haavisto valikoivat muutaman biisin, joita he haluavat soittaa ja nyt levy on valmis.
Väkivalta ja päihdeongelma toimii aina ja Moottoritie on kuuma -biisi on klassikko, joka saa aina kylmät väreet aikaan.

Haavistolle tärkein biisi on kuitenkin Olet Kaunis.
– Minua kiusattiin yläkoulussa ja olin jonkin aikaa aika yksinäinen. Tämän biisin sanat kolahtivat jo silloin ja siitä muodostui sellainen voimabiisi itselleni.

Eloranta ja Haavisto suunnittelevat muutaman keikan kiertuetta syksyksi ja Pelle Miljoona lähtee mahdollisesti kiertueelle mukaan.

Alkuperäinen Badding Rockers palaa

– Minulta on kysytty aina, koska Badding Rockers palaa takaisin keikkailemaan. Harjoittelimme kaksi vuotta sitten 50-vuotispäiviäni varten ja silloin meininki ja bändin soundi tuntui hyvältä.
Syntymäpäiväjuhlia ei voitu järjestää, mutta Badding Rockers jatkoi treenaamista ja äänitimme muutaman raidan musiikkia.
– Studiossa syntyi sellainen fiilis, että tämän kuulostaa hyvältä. Sen vuoksi jatkoimme touhua eteenpäin.

Yhtyeen paluu ei ollut itsestään selvä, koska osa entisistä soittokavereista ei ole ollut pitkään aikaan enää musiikin kanssa tekemisissä.
– Heitä jouduin taivuttelemaan mukaan.

Badding Rockers esiintyi Somerolla viime kesänä ja single Maitolaiturilla ilmestyi samoihin aikoihin.
– Uusi levy julkaistaan syyskuussa.

Poutahaukat on musiikillisten kokeilujen yhteisö

Marko Haavisto ja Poutahaukat perustettiin 25 vuotta sitten ja yhtyeeltä ilmestyi levy helmikuussa. Haaviston Oskari-poika soittaa isänsä bändissä bassoa.
– Badding Rockers operoi aina perinteisemmissä raameissa, kun taas Poutahaukat on ollut minulle vapaampi taiteellinen projekti. Tässä bändissä olen kokeillut aina kaikkia sellaisia musiikillisia juttuja, jotka ovat juolahtaneet mieleen.

Korona-ajan jälkeen Poutahaukoilla on muutama keikka nyt takana ja Haavisto on tyytyväinen.
– Jossain vaiheessa epäröin lähteä keikoille, kun pelkäsin tulleeni erakoksi ja mökkihöperöksi koronapandemian aikana.

Haavisto sävelsi korona-aikana paljon musiikkia ja sen vuoksi mies on ollut jo kolmen levyn syntyprosessissa mukana tämän vuoden aikana.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO