Salinkalliolla nautittiin yhteislauluista pitkän koronatauon jälkeen

kuva: Yhteislauluilta keräsi runsaasti laulajia nauttimaan lämpimästä kesäillasta ja yhteislauluista.


Taas kukkasilla kukkulat laulun sävelet päättivät kahden vuoden koronatauon, kun Salinkalliolla järjestettiin Launeen seurakunnan yhteislaulutilaisuus 20.6. Tilaisuutta oli odotettu, koska Salinkalliolle oli kokoontunut yli 50 ihmistä nauttimaan yhteislauluista. Seurakunnan puhallinorkesterin kvintetti vastasi illan säestyksestä. Yhteislaulutilaisuuden juonsi Marja-Leena Vierumäki yhdessä pastori Riitta Särkiön kanssa.

Salinkallion yhteislaulutilaisuudella on pitkät perinteet. Samassa paikassa on laulettu ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla. Kolea maanantaipäivä muuttui iltaa kohti lämpimämmäksi ja Salinkalliolla pystyi nauttimaan yhteislaulutilaisuudesta jopa ilman päällystakkia.
– Tätä tapahtumaa on odotettu. On tärkeää, että ihmiset pääsevät laulamaan yhdessä pitkän tauon jälkeen, pastori Riitta Särkiö sanoi.

Pastori Särkiö muistuttaa, että seniorit ovat ottaneet koronarajoitukset usein kirjaimellisesti.
– Uskon, että he nauttivat nyt, kun taas saa kokoontua vapaasti.

Launeen seurakunnan viikkotoiminta päättyy aina toukokuun lopussa.
– Tällä yhteislaulutilaisuudella on niin pitkät perinteet ja se kuuluu olennaisena osana seurakunnan kesätoimintaan ja kesäkuun alkuun. Meillä voisi olla enemmänkin kesätapahtumia Launeen seurakunnassa.

Särkiön mukaan kaikissa seurakunnan tilaisuuksissa on ollut runsaasti osanottajia koko kevään ajan.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
ARKISTO