Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas: Patoniityn nurmikentälle rakennetaan huoltorakennus ensi vuonna

kuva: Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokkaan mukaan kentät ovat nyt tasapintaisia ja siksi eri lajeja voidaan harrastaa alueella monipuolisesti.


Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas kertoo, että Patoniityn nurmikenttä avataan vielä tämän kesän aikana, mutta tarkkaa ajankohtaa ei vielä tiedetä. Urakoitsija on vielä hetken vastuussa uudesta kentästä ennen kuin se luovutetaan Lahden kaupungille.
– Nurmikentän kylvötyöt on tehty jo edellisenä vuonna. Nyt liikuntatoimi odottaa nurmen ensileikkuuta ja sen jälkeen katsotaan, onko kentässä painanteita. Mahdollisten korjausten jälkeen otamme ruohokentän vastaan.

Patoniittyyn on budjetoitu uusi huoltorakennus ja sen suunnittelutyöt on aloitettu.
– Vedet, sähköt ja viemäröinti on jo rakennettu alueelle. Ensi vuoden aikana alueelle rakennetaan 150 neliön huoltorakennus.

Liikuntapalvelupäällikön mukaan uuteen huoltorakennukseen on suunniteltu pukuhuonetilat naisille ja miehille. Sen lisäksi tuomareille on tulossa omat tilat. Rakennuksen päätyyn tulee infopiste, joka soveltuu myös kioskitoimintaan turnausten yhteydessä

Kentänhoitajat tarvitsevat myös huoltotilat ja oman tukikohdan Etelä-Lahteen, jossa voi säilyttää muun muassa ruohonleikkureita.
– Nyt kenttien ruohopinta on tasainen ja alue sopii monipuolisesti eri urheilulajien käyttöön. Siellä voi pelata esimerkiksi haavipalloa, jalkapalloa ja liitokiekkoa. Golf on laji, jota kentällä ei enää saa edes harjoitella.

Viihtyisämpi ja puistomaisempi alue

Uudistusten myötä Patoniityssä on enemmän parkkitilaa kuin aikaisemmin. Linja-autoja on mahdollista kääntää huoltorakennuksen vieressä olevalla parkkipaikalla.
– Pysäköintipaikkojen riittävyyden näemme sitten, kun alue otetaan kokonaisuudessaan käyttöön.

Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet paranevat nyt paljon Etelä-Lahdessa.
– Alueen ensimmäisissä suunnitelmissa kentät oli tarkoitus olla yhdessä tasossa, mutta kyllä tämä kaksitasoinen ratkaisukin toimii. Liikuntapaikkana se on viihtyisämpi ja puistomaisempi.

– Olen varma, että harjoitustoiminta lisääntyy alueella ja on hyvä muistaa että kenttä on kaikkien lahtelaisten vapaassa käytössä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
Ukrainalaiset tuovat joulun Lahteen – lasten juhlaa, perinteitä ja yhteisön voimaa sodan varjossa
Kun maailma tuntuu pimeältä, niin joulu kutsuu pysähtymään
Lotta Jensen: Joulu on meille vuoden kiireisintä aikaa, mutta myös kaikkein tärkeintä
Nuoret jäävät väliinputoajiksi, kun Lahti taistelee rakenteellisen työttömyyden varjoa vastaan Lahdessa
Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
ARKISTO