Aluepappi Hanna Rikkanen: Liipolassa muistellaan menneitä ja suunnitellaan jo tulevaa

kuva: Aluepappi Hanna Rikkasen mukaan Liipolan muistelot -tapahtumaan voi tulla virkistäytymään ja nauttimaan yhdessä olosta. – Nyt on myös tärkeää keskustella seurakunnan tulevaisuudesta Liipolassa ja sen lähialueella.

 

Launeen seurakunta järjestää Muistojen Liipola -tapahtuman lauantaina 14.5. Silloin seurakuntakeskuksessa lauletaan muun muassa kevätlauluja. Tapahtuma yhteydessä on myös lehtileike- ja valokuvanäyttely Liipolasta.
– Liipolalaiset tietävät, että seurakuntakeskuksesta luovutaan jo lähitulevaisuudessa. Siihen voi mennä vielä vuosia, mutta haluamme myös pohtia yhdessä paikallisten ihmisten kanssa, miten he haluavat seurakunnan olevan läsnä heidän elämässään vuosikymmenen toisen puoliskon jälkeen, aluepappi Hanna Rikkanen sanoo.

Seurakuntakeskus on ollut suosittu kokoontumistila alueella, vaikka sen suosio on hiipunut viime vuosina.
– Toivomme, että Liipola-aktiivit saapuvat paikalle tapahtumaan. Yhdessä ideoiden ja tulevaisuutta pohtien löydämme varmasti ratkaisun, miten seurakunta voi olla mukana alueella myös tulevaisuudessa.

Aluepappi Rikkasen mukaan nyt on oikea hetki luoda jo uutta henkeä tulevaisuuteen.
– Asukaspohja Liipolassa on muuttunut paljon. Tällä hetkellä siellä asuu paljon maahanmuuttajia ja senioriväestöä. Seurakunnan on järjestettävä myös heille toimintaa.

Liipolalaisten ääni kuuluviin

Liipolan seurakuntakeskus rakennettiin jo 1970-luvun alussa. Lahden seurakuntayhtymä on päättänyt, että teknisen käyttöikänsä päässä olevasta rakennuksesta luovutaan lähivuosina.
– Nyt on kaikilla alueen ihmisillä ja seurakuntalaisilla oikea hetki vaikuttaa päätöksentekoon. Haluamme tietää, millaista tilaratkaisua paikalliset ihmiset Etelä-Lahteen toivovat. Rohkeita ideoita otetaan vastaan varmasti.

Lähiö on muuttunut vuosikymmenten saatossa paljon ja sen vuoksi yhteisöllisyyttä on rakennettava nyt uudelta pohjalta.
– Liipolalaisten ääntä kuullaan nyt.

Muistojen Liipola -tapahtumassa pääsee nauttimaan yhteisöllisyydestä ja musiikista.
– Tärkeintä on se, että lähiön ihmiset kokoontuvat yhteen ja heillä on mukavaa. Tapahtumaan saa toki tulla myös muualla asuvat ihmiset.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Laura Voutilainen palaa Lahteen laulamaan ja naurattamaan – luvassa on imitaatioita ja joulun tunnelmaa
Launeen yhteislyseosta maailman kriisialueille – Rauli Virtanen oppi Lahdessa luottamaan ihmisiin
Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
ARKISTO