Kaupunginvaltuutettu Anna Kupiainen: Lahdessa on paljon hyvää ja näitä asioita pitää nostaa esille


Vasemmistoliiton Anna Kupiainen on valittiin kesäkuun kuntavaaleissa ensimmäistä kertaa kaupunginvaltuustoon.

1. Millaista on työ uudessa kaupunginvaltuustossa?
– Epämukavissa tunnelmissa päättyneiden neuvottelujen jälkeen työ on osoittautunut kuitenkin erittäin mukavaksi. Valtuustosalissa ja rakennus- ja ympäristölupalautakunnassa on hyvä yhteishenki, olemme käyneet mielenkiintoisia keskusteluja ja kokeneemmat konkarit auttavat meitä keltanokkia. Tykkään tästä hommasta todella paljon ja olen iloinen, että olen valtuutettuna!

2. Miksi halusit itse lähteä päättämään lahtelaisten yhteisistä asioista?
– Perusarvojani ovat oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Ajattelen, että yhteiskunnan on pidettävä heikoimmistaan huolta. Tämä ei mielestäni toteudu tällä hetkellä Lahdessa ja työtä riittää kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseksi.

3. Mitkä syksyn aikana päätettäväksi tulevat asiat ovat sinulle tärkeitä?
– Olen mukana valtuuston strategiatoimikunnassa ja koen, että strategia on tärkeä pohja tulevalle valtuustokaudelle ja kaupungin kehittämiselle. Tuleva talousarvio sekä sivistyksen palveluverkko ovat niin ikään tärkeitä päätettäviä asioita.

4. Mitkä asiat ovat omalle viiteryhmällesi tärkeimmät asiat tällä vaalikaudella?
– Lasten, perheiden ja nuorten hyvinvointi, mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittäminen sekä soteuudistus.

5. Mitä haluat muuttaa Lahdessa?
– Haluaisin, että Lahti on kaupunki, jonne halutaan muuttaa opiskelemaan, asumaan ja tekemään töitä. Kaupungissa on paljon hyvää ja näitä asioita pitää nostaa esille. Meidän täytyy kuitenkin parantaa erityisesti päihde- ja mielenterveyspalveluita ja pitää huolta liikunta- ja kulttuuripalveluista.

6. Mitä etelälahtelaisille tärkeitä asioita aiot nostaa keskusteluun?
– Kevyen liikenteen väylien kunnossapito sekä hyvät liikenneyhteydet keskustaan koskettavat myös etelälahtelaisia, kun palvelut on keskitetty keskustaan. Tapahtumia ja tilaisuuksia ei tarvitse järjestää vain keskustassa, vaan niitä tulisi olla ympäri Lahtea. Toivon, että etelälahtelaiset aktiiviset asukasyhdistykset nostavat myös itse asioita keskusteluun ja ainakin minuun voi olla yhteyksissä asiasta kuin asiasta.

7. Aiotko puolustaa Launeen kirjastoa, jos sen kohtalo otetaan taas esiin?
– Todellakin! Kirjasto, etenkin oma tunnelmallinen lähikirjastomme on minulle, kuten monelle muullekin tärkeä paikka. Kirjasto ei ole vain kirjoja, vaan myös kulttuuria ja kohtaamisia!

8. Millä tavalla Etelä-Lahtea tulisi mielestäsi vielä kehittää?
– Kaupunkipyörien asemia saisi tulla kattavammin myös eteläiseen Lahteen. Bussiyhteyksiä voisi parantaa etenkin matkakeskukseen ja keskustaan, nyt kun kaikki palvelut, mm. neuvolapalvelut on keskitetty keskustaan. Viheralueita ja leikkipuistoja tulee olla riittävästi ja niistä täytyy pitää huolta.

9. Millainen päättäjä sinä olet?
– Haluan perehtyä asioihin huolella, kuuntelen muita ja pyrin asialliseen kanssakäymiseen ja tarvittaessa ilmaisen mielipiteeni napakasti. Kunnioitan kanssavaltuutettujen ja viranhaltijoiden asiantuntemusta ja kokemusta. Olen aidosti kiinnostunut ihan tavallisen kaupunkilaisen arjesta ja minuun voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä.

10. Miten perehdyt kaupunginvaltuuston esityslistoihin ennen kokousta?
– Luen esityslistat huolella pariinkin otteeseen. Lisäksi keskustelemme asioista valtuustoryhmässä. Näin alussa perehtymiseen enemmän aikaa, koska materiaalia on paljon ja asiat ovat uusia.

11. Oletko jo aloittanut henkilökohtaisen verkostoitumisen paikallispolitiikassa?
– Pyrin käymään lyhyitä keskusteluja kaikkien kanssa. Verkostoitumiseni on vielä hyvin alussa, mutta odotan innolla seminaareja ja vapaamuotoisempia tilaisuuksia, joissa pääsen tutustumaan kanssavaltuutettuihin paremmin ja tekemään laajempaa yhteistyötä.

12. Millainen on sinun Lahtesi vuonna 2025, kun tämä vaalikausi päättyy?
– Lahti on vihreä ja vehreä kulttuuri- ja yliopistokaupunki, jossa kaupunkilaisilla on hyvä tehdä työtä, opiskella, asua ja harrastaa. Lahti on kehittänyt päihde- ja mielenterveyspalveluita paremmiksi ja olemme saaneet parannettua asukkaidemme hyvinvointia.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO