Launeen keskuspuiston Sorsalampeen istutettiin karppeja

kuva: Launeen keskuspuiston Sorsalampeen istutettiin karppeja 2.9.2021. (kuva Priidu Pae)


Launeen keskuspiston alue on tällä hetkellä erittäinen monipuolinen kohde perheille. Keväällä alueelle istutettiin kirsikkapuita ja nyt Sorsalampeen istutettiin karppeja, joita saattaa nähdä myös lammen pinnalla.
– Karppi on sopeutuva kala ja se selviää myös niukkahappisessakin kasvuympäristössä, Lahden kaupungin vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin sanoo.

Muutama vuosi sitten ruopatussa Sorsalammessa karpeilla on mahdollisuus selviytyä kaikkina vuodenaikoina.
– Sorsalampi on sen verran syvä, että se ei jäädy pohjaan saakka.

Vesiensuojelupäällikkö kertoo, että karppi on pitkäikäinen kala ja sitä ei välttämättä ole pakko istuttaa joka vuosi Sorsalampeen lisää.

Lahdessa karppeja on istutettu aiemmin muun muassa Kymijärveen.
– Olemme saaneet kuulla, että Kymijärvestä on nostettu isoja saalikaloja.

Sorsalamme karppeja ei ole tarkoitettu saaliskaloiksi.
– Luotamme ihmisten harkintakykyyn, ettei pieneen puistolampeen lasten iloksi laitettuja kaloja käydä kalastamassa. Lammen vedenlaadusta johtuen kalassa on luultavasti makuvirheitä.

Lisäistutuksia pohditaan ensi vuonna

– En usko, että Sorsalampi on liian matala.  Kalojen tarvitsema happi riittänee myös talven aikana Sorsalammessa, vesiensuojelusuunnittelija Joonas Rajala kertoo.

Lisäistutusta mietitään vesiensuojelusuunnittelijan mukaan ensi vuonna, kun nähdään, kuinka kalat menestyvät sorsalammessa.
– Karpit elävät jopa 30 vuotiaiksi ja kasvavat meidän leveyspiireillämme parhaimmillaan parikymmenkiloisiksi.

Sorsalammen karpit ovat väriltään kullankeltaisia. Ne ovat lajiltaan peili- ja rivikarppeja.
Karpit ovat särkikaloja ja niillä on oma ekologinen puhdistustehtävä Sorsalammessa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO