Tutkija Ilkka Jokipii: Täsmällisiä muistiinpanoja ei ehditty tekemään Hennalan vankileirillä


Suomen Kansallisarkisto julkaisi Hennalan kasarmialueen arkistoselvityksen, jonka tulokset avaavat alueen tapahtumia Suomen sisällissodan historiasta.

Selvityksen mukaan Hennalan vankileirillä menehtyi heinäkuun 1918 ja marraskuun 1919 välillä 1167 vankia. Tämän lisäksi Lahden joukkoteloituksissa surmattiin 745 vankia, joista 202 oli nuoria naisia.
– Arkistotutkimus tarkensi vanhempia tutkimuksia ja sen vuoksi uhrimäärä kasvoi hieman. Myös suurempia uhrimääriä on esitetty, Kansallisarkiston tutkija Ilkka Jokipii kertoo.

Jokipiin mukaan Hennalan vankileillä ei ole välttämättä tuhottu kuulustelupöytäkirjoja tai vankikortteja, koska aineistoa on olemassa kuitenkin paljon.
– Aineisto on osittain epätarkkaa ja huonoa. Saattaa olla, että kiireessä ei ole ehditty kirjoittamaan kaikkia asiapapereita vaaditulla tavalla.

Kuulustelut suoritettiin vankileirillä pääsääntöisesti suullisesti.
– Päätökset tehtiin välittömästi ja teloitukset toteutettiin samalla. Hennalan vankileirin ensimmäisinä päivinä naisia ammuttiin paljon. Heistä on jäänyt jäljelle vain epämääräisiä kuulustelupöytäkirjoja ja vankikortteja.

Naisia teloitettiin enemmän

Suomen sotasurmat 1914-1922 tietokantaan on nyt täsmennetty Hennalan vankileirillä surmattujen naisten määrä.
– Tähän asiaan arkistotutkimus toi uutta tietoa sisällissotamme päättymisen jälkeisistä tapahtumista.

Tutkijan mukaan selvittämättömiä asioita ei enää ole Hennalan vankileirin osalta.
– Vainajien määrä voi muuttua ja uusia vainajien nimiä saattaa tulla yleiseen tietoon, mutta kaikki päälinjat tapahtumista on jo kerrottu.


INFO:
Suomen sotasurmat 1914-1922 tietokanta
Suomen sotasurmat 1914–1922 on valtion avulla toteutettu suuri tietokanta, johon on pyritty kokoamaan eri lähteistä ensimmäiseen maailmansotaan, Suomen sisällissotaan ja heimosotiin liittyvät kuolemantapaukset. Tietokanta on Kansallisarkiston palvelimella

 

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Laura Voutilainen palaa Lahteen laulamaan ja naurattamaan – luvassa on imitaatioita ja joulun tunnelmaa
Launeen yhteislyseosta maailman kriisialueille – Rauli Virtanen oppi Lahdessa luottamaan ihmisiin
Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
ARKISTO