Kokoomuksen Hannu Mänty: Talousasioihin on keskityttävä paremmin tulevalla vaalikaudella Lahdessa


Yrittäjä Hannu Mänty on ollut edellisellä vuosikymmenellä Lahden kaupunginvaltuutettu ja nyt miehellä on palava halu palata mukaan lahtelaiseen kuntapolitiikkaan. Lahden vetovoimaa on parannettava ja siihen on löydettävä resursseja uudenlaista näkökulmaa. Mänty haluaa houkutella Lahteen myös start up -yrityksiä, joiden menestyksen myötä myös työllisyystilanne paranisi vakavasta työttömyydestä kärsivässä kaupungissa paranisi automaattisesti.

1. Millainen vaihtoehto puolueenne on äänestäjälle kuntavaaleissa?
– Vaihtoehtona olemme ”oikealta” ja itse edustan ajatusta, jossa kaikista pidetään huolta, mutta samalla kannustetaan jokaista työntekoon ja yrittämiseen.

2. Onko korona vaikuttanut ehdokasasetteluun millään tavalla?
– Varmasti, sillä moni miettii omalta kohdaltaan tarkemmin elämän arvoja.

3. Kerro lyhyesti kaksi tärkeintä asiaa, joita ryhmänne aikoo toteuttaa kaupunginvaltuustossa seuraavalla vaalikaudella?
– Talousasioihin poraudutaan entistä lujempaa sekä Lahden vetovoimaisuutta parannetaan.

4. Miksi uudet ryhmät ja hieman epäpoliittisemmat vaihtoehdot ovat nyt suosiossa Lahdessa?
– Puolueet ovat valtakunnan tasolla lähentyneet ”liikaa” toisiinsa, jolloin ääriajatuksille löytyy tilausta.

5. Uskotko, että niin sanotut uudet vaihtoehtoiset ryhmät menestyvät nyt?
– Tähdenlentoja on aina ollut ja tulee olemaan. Vaikeinta heille on luoda pitkässä juoksussa uskottava kokonaislinja. Minusta on aina hyvä, kun kyseenalaistetaan olemassa olevaa, kun se tapahtuu pelisääntöjen sisällä.

6. Kannatatteko te hallinnon avoimuutta ja toimitteko myös politiikassa näiden periaatteiden puolesta?
– Avoimuus on välttämätöntä tiettyyn rajaan asti. Lakien ylitse ei voi kävellä.

7. Onko tämä vihreä ilmastopolitiikka, jonka Lahti on ottanut teemakseen tällä vaalikaudella oikea suunta?
– Se on nyt valittu, joten osana kokonaisuutta sillä mennään.

8. Millä tavalla houkuttelisimme Lahteen uusia yrityksiä?
– Lempiaiheeni. Kontaktoimalla järjestelmällisesti kasvuvaiheessa olevia yrityksiä ympäri Suomea ja kysymällä heiltä, mitä he toivovat Lahdelta. Siitä se lähtee. Myös startupeille pitää järjestää aloitusputki kuntoon sekä rahoituskanavat tehokkaiksi.

9. Millä tavalla aiotte panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin koronapandemian jälkeen?
– Esimerkiksi Lahden pitää laittaa koulut kuntoon, jotta pääsemme eroon parakkikouluista. Samoin pitäisi jo koronapandemian aikana sallia lasten ja nuorten liikuntasessiot.

10. Miten aiotte puuttua Lahden hurjaan päihdetilanteeseen, joka näkyy kadulla ja kauppakeskuksissa?
– Ongelmaan puuttuminen tapahtuu Suomen lainsäädännön kautta. Toki Lahti voi lisätä kuntoutustoimintaa, mutta ehkäisevä toiminta olisi myös erittäin tärkeää. Ongelma on myös iso, koska osa kansaa haluaa esimerkiksi miedompien huumeiden sallimista ja osa vastustaa. Miten tässä tilanteessa sitten toimitaan? Itse olisin tiukemman linjan kannalla.

11. Mitä mieltä olette, kohtaako asuntorakentaminen oikean asunnon tarpeen? Rakennetaanko Lahdessa liikaa asuntoja? Mistä asukkaita löytyy, kun ennustukset puhuvat toista?
– Tämä kuten monet muutkin pitäisi antaa markkinoiden päätettäväksi eli kannatan vapaata kilpailua. Toki tässä on Lahdessa myös itse Lahden kaupungille rahantekoväline, jonka ymmärrän hyvinkin, mutten täysin hyväksy, sillä se vääristää markkinaa. Samalla asumistukia jaetaan todella paljon kansalle, jolla rahoitetaan rakennettavaa kantaa. Kuuma peruna jatkossa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO