VT 12 Lahden eteläinen kehätie avataan liikenteelle 8.12.

Kehätien avaamispäivämäärä varmistui, kun Liikenne- ja viestintävirasto Traficom antoi käyttöönottopäätöksen Liipolan ja Patomäen maantietunneleista. Syksyn 2020 aikana Liipolan ja Patomäen maantietunneleissa on tehty mittavat teknisten järjestelmien hyväksyntätestaukset ja järjestetty neljät pelastusharjoitukset. Kehätie avataan tiistaina 8.12. Kehätien liikenteelle otto tapahtuu hiljaisen liikenteen aikaan, ja kokonaisuudessaan kehätie on liikenteellä aamuruuhkaan mennessä.
–  Kehätie valmistuu luvatusti joulukuussa 2020, joka alittaa hankkeen toteutuspäätöksen mukaisen tavoiteaikataulun noin vuodella. Rakentaminen on sujunut erittäin hyvin ja hankekokonaisuus toteutuu kustannusarviossa. Voimme kaikki – niin suunnittelijasta työnjohtajaan kuin työmaalla ahkeroiviin rakentajiin – olla erittäin ylpeitä tästä saavutuksesta, toteaa projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastolta.

Erittäin tärkeä huomio kaikille tienkäyttäjille

Kehätie kytkeytyy länsipäässä Hollolan kohdalla Tampereen suunnan valtatiehen 12 ja itäpäässä vilkkaasti liikennöityyn valtatie 4 moottoritiehen.
–  Uusi kehätie liittyy molemmista päistään vilkkaasti liikennöidyille moottori- ja moottoriliikenneteille. Kaikilla tähän saakka avatuilla kehätien rakentamiseen liittyvillä kaduilla on ollut avaamishetkellä useiden autojen jono odottamassa avaamista. Kehätiellä se ei onnistu, sillä kehätien päät ovat moottoritietä eikä moottoritielle saa pysäyttää jonottamaan turvallisuuden vuoksi. Kehätiehen ehtii kyllä tutustumaan sen ensimmäisenä aukiolopäivänä myös päivän valjettua, muistuttaa  Wikström.

Kehätien nopeusrajoitus kaksikaistaisella osuudella Hollolan Soramäen ja Okeroisten välillä on 100 km/h ja nelikaistaisella osuudella Okeroisten ja valtatiehen 4 yhdistyvän Kujalan eritasoliittymän välillä 80 km/h. Liikenteelle auetessa Soramäen ja Okeroisten välillä on 80 km/h rajoitus, joka nousee 100 km/h keväällä talvinopeusrajoituksen päättyessä. 13 kilometriä pitkälle kehätielle yhdistyvät Soramäen, Nostavan, Okeroisten, Nikulan, Launeen ja Kujalan eritasoliittymät.

Lakkaavaa maantieverkkoa Lahden ja Hollolan omistukseen

Valtatie 12 nimitys siirtyy tien avaamisen myötä vanhalta valtatien linjalta uudelle kehätielle. Samalla vanha valtatie ja alempaa maantieverkostoa on siirtynyt ja siirtyy Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan omistukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa teiden kunnossapidosta vastaavat kuntarajojen mukaisesti Lahti ja Hollola.

Siirtyneitä ja siirtyviä teitä ovat:

–  Ala-Okeroistentie kehätien uudesta Okeroisten eritasoliittymästä pohjoiseen, entinen maantie (mt) 296 (1.10.2020)
–  Helsingintie Ala-Okeroisten risteyksestä pohjoiseen, entinen mt 140 (1.10.2020)
–  Uudenmaankatu Renkomäestä pohjoiseen, entinen mt 167 (1.10.2020)
–  Hämeenlinnantie ja Mannerheiminkatu, vanha valtatien 12 linja Soramäestä        Joutjärvelle (8.12.2020)

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
Olavi Lanun veistokset eivät vanhene
Konsta Hietanen viettää kesän teatterissa ja luonnossa – pääroolissa Kivinokan musikaalissa
Päätoimittaja Petri Salomaa 60 vuotta: Tässä iässä ei tarvitse enää todistella mitään
Timo Sandbergin uutuusdekkari Surmasatama sukeltaa Lahden satamaan ja sodanjälkeiseen Suomeen
Launeen seurakunta ei ole vielä linjannut sateenkaariparien vihkimisestä – Uusi pastoraalinen ohje antaa luvan ilman seuraamuksia
Jalkapalloilijat palaavat pian Patomäen pelikentille
Patomäen kakkosalueen nuoret kokoontuivat taas – Haikeutta, muistoja ja naurua yhteisestä nuoruudesta

Eversti ja Tornan tyttäret kantaesitetään Hennalassa
Salinkallion viimeinen luku – Yhteisön sydän puretaan?
Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
ARKISTO