Miestenpiiri rakensi lastenkirkon

Kuva: Palovaroittimien puuhamiehet vasemmalta Lauri Tuomisto, Esa Hietaniva ja Retsi Salonen


Ensimmäisenä adventtina jumalanpalveluksen jälkeen otetaan miestenpiirin rakentama lastenkirkko käyttöön Launeen seurakunnassa. Lastenkirkkoa on suunniteltu jo usean vuoden ajan, mutta tositoimiin päästiin viime kesänä ja nyt projekti on valmis.
 – Suurisydämiset miestenpiiriläiset keittävät soppalounaan sunnuntaiksi lastenkirkon avajaisia juhlistamaan. Sen jälkeen uusi rakennus siunataan ja ihmiset pääsevät tutustumaan lastenkirkkoon, kirkkoherra Heikki Pelkonen kertoo.

Kirkkoherra muistuttaa, että kaikissa toiminnoissa, myös uuden lastenkirkon avajaisohjelmassa noudatetaan turvavälejä.
 – Miestenpiiriläiset ovat olleet rakentamassa Lohjalle Kansan raamattuseuran leirikeskus Vivakoon lastenkirkkoa muutama vuosi sitten.

Idea Launeen kirkon tontille rakennettavasta lastenkirkosta syntyi kirkkoherran mukaan juuri tuolla Lohjan talkooreissulla.
 – Naiset ovat kutoneet mattoja ja tehneet erilaisia käsitöitä uuteen rakennukseen. Alttaritaulut ja kirkkotekstiilit on tehty myös perinteisellä suomalaisella talkoomeiningillä.

Hollolan miestenpiiriläiset ovat lahjoittaneet puumateriaalin lastenkirkon rakennusprojektia varten.
 – Tässä projektissa on ollut mukana iso joukko vapaaehtoisia. Se on osoitus hienosta yhteisöllisyydestä, jota meillä launeelaisilla on paljon. On vielä paljon ihmisiä, jotka haluavat tehdä töitä toisen eteen.

Paloturvallisuusviikolla mukana

Suomessa vietetään parhaillaan paloturvallisuus viikkoa. Kirkkohallituksella on ollut perinne jakaa aina teemaviikolla palovaroittimia. Päijät-Hämeessä jaon suorittavat Launeen miestenpiirin vapaaehtoiset. Palovaroittimia oli tarkoitus jakaa Marian kammarin edessä Vapaudenkadulla 1.12.  mutta tapahtuma on PERUTTU viimeisimpien koronarajoitusten vuoksi!
– Lahjoituksena saadut palovaroittimet annetaan ilmaiseksi niille ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta ostaa niitä omaan kotiin. Marian Leijonat antavat asennusapua heikkokuntoisille ja senioriväestölle, miestenpiirin aktiivi Retsi Salonen toteaa.

Kirkkohallituksessa todettiin, että launeelaiset ovat aktiivista, joustavaa sekä ripeää porukkaa ja sen vuoksi palovaroitintempaus annettiin nyt päijäthämäläisten miestenpiiriläisten hoidettavaksi.
– Tämä tempausta ei ole koskaan aiemmin järjestetty Päijät-Hämeessä.

Miestenpiirin aktiivijäsen Salonen kertoo, että palovaroittimia jaetaan miestenpiirien kautta muun muassa Heinolassa, Hollolassa, Kuhmoisissa, Kärkölässä ja Padasjoella.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO