Projektipäällikkö Janne Wikström: Kehätien tunneleiden käyttöönottoesitystä valmistellaan parhaillaan

kuva: Lahden eteläinen kehätie valmistuu kuukauden päästä.


Lahden eteläinen kehätie valmistuu kuukauden päästä. Viimeisen kuukauden työt muodostuvat käytännössä testaus ja viimeistelytöistä.
– Muutamia pieniä ei aikataulukriittisiä testejä tehdään vielä ja viimeistelytöiden listalla mm. vihertöitä, kaiteita ja siivoamista, projektipäällikkö Janne Wikström kertoo.

Maantietunneleiden käyttöönottoesitystä valmistellaan parhaillaan.
– Hakemus lähetetään käsiteltäväksi lähiaikoina Traficomiin  ja siellä myönnetään käyttöönottoluvat, kun myöntämisedellytykset on hakemuksella osoitettu.

Yleisölle ei voida järjestää tutustumista tunneleihin koronavirustilanteesta johtuen.
– Tiedostamme, että kiinnostusta olisi ollut hyvin paljon, mutta suositukset kokoontumisista eivät mahdollista turvallisesti arviolta useamman tuhannen ihmisen kokoontumista.

Tunneleita tullaan esittelemään vielä marraskuussa julkaistavan esittelyvideon avulla.
– Sen kuvauksiin pääsee mukaan arvalla valittu 10 hengen ryhmä.

Patomäen kentän rakennustyöt ovat alkaneet

– Patomäen kentän raakamuotoiluja toteutetaan parhaillaan. Kenttäalueiden vihertyöt toteutetaan kesän 2021 aikana.

Pelikuntoinen kenttäalue tulee olemaan kesällä 2022.
– Nurmialueiden annetaan uurtua rauhassa, koska jalkapallokenttä tulee olemaan aktiivisessa käytössä.

Projektipäällikkö Wikström kertoo, että tilaajan näkökulmasta Lahden eteläinen kehätie on ollut upea hankekokonaisuus.
– Toki vielä on töitä jäljellä, jotta Kehätie saadaan avattua suunnitellusti joulukuussa.

Kehätien rakentamista on toteutettu huippuammattilaisten kanssa niin suunnittelupöydällä kun rakentamisen parissa maastossakin.
– Lopputulos tulee palvelemaan laadukkaasti ja turvallisesti väylien käyttäjien seuraavat vuosikymmenet. Tämä hanke sisältää koko infrarakentamisen kirjon vaativista pohjanvahvistuksista pitkiin siltoihin sekä tunneleihin.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
Olavi Lanun veistokset eivät vanhene
Konsta Hietanen viettää kesän teatterissa ja luonnossa – pääroolissa Kivinokan musikaalissa
Päätoimittaja Petri Salomaa 60 vuotta: Tässä iässä ei tarvitse enää todistella mitään
Timo Sandbergin uutuusdekkari Surmasatama sukeltaa Lahden satamaan ja sodanjälkeiseen Suomeen
Launeen seurakunta ei ole vielä linjannut sateenkaariparien vihkimisestä – Uusi pastoraalinen ohje antaa luvan ilman seuraamuksia
Jalkapalloilijat palaavat pian Patomäen pelikentille
Patomäen kakkosalueen nuoret kokoontuivat taas – Haikeutta, muistoja ja naurua yhteisestä nuoruudesta

Eversti ja Tornan tyttäret kantaesitetään Hennalassa
Salinkallion viimeinen luku – Yhteisön sydän puretaan?
Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
ARKISTO