Kansalaisaktivisti Petri Alastalo: Päättäjien tulisi ajaa lahtelaisten etua oman edun sijaan

Kuva: Kansalaisaktivisti Petri Alastalo muistuttaa, että nimiä kerättiin kansalaisaloitteeseen niin paljon, että sen perusteella lahtelaisilta on mahdollista kysyä mielipidettä neuvoa antavan kansanäänestyksen kautta.


 – Olen iloinen siitä, että pormestarimalli kaatuu Lahdessa. En hyväksy sitä, että paikalliset poliitikot kahmivat itselleen erilaisia etuisuuksia, kun heidän tulisi edistää lahtelaisten yhteistä hyvää päätöksillään.

Alastalo luovutti tiistaina kaupunginjohtaja Pekka Timoselle kansalaisaloitteen, jonka oli allekirjoittanut yli 4200 lahtelaista.
 – Pormestarimalli ei olisi tuonut mitään lisäarvoa Lahden kaupungin hallinto-organisaatioon. Nyt säästyi muutama poliittinen suojatyöpaikka, Alastalo myhäilee.

Pormestarin paikka oli kansalaisaktiivi Alastalon mukaan pedattu sosialidemokraateille ja sen kaikki sanomalehtiä lukevat ihmiset Lahdessa tiesivät.
 – Kokoomuslaiset olivat lokakuun markkinoilla meidän allekirjoituspisteemme vieressä torilla ja he säikähtivät, kuinka paljon ihmiset kävivät allekirjoittamassa meidän kansalaisaloitettamme. Sen vuoksi he ilmoittivat seuraavana päivänä, että he eivät enää tue tätä hanketta.

Pienryhmät ovat edelleen paitsiossa

– Sosialidemokraatit kutsuivat valtuustoryhmät neuvottelemaan Lahden poliittisesta tilanteesta heti, kun Kokoomus veti tukensa pois pormestarimallilta. Missä ovat pienryhmät Pro Lahti ja Asukkaiden Lahti? Isoja asioita ratkaistaan kaikkien valtuustoryhmien kesken, Alastalo muistuttaa.

Lahtelaiset päättäjät osoittavat tällä tavalla sen, kuinka paljon he halveksuvat äänestäjiä.
 – Nämä samat ihmiset yrittävät toimia Lahdessa me hengen -luojina ja he puhuvat jatkuvasti vain positiivisia asioita Lahdesta. Kuitenkin juuri he hämmentävät jatkuvasti taustalla oma etu ja hyöty etukenossa.

Samat ihmiset ovat puhuneet tässä kaupungissa 20 vuotta kasvusta ja kehityksestä.
 – Mitä Lahdessa on saatu aikaan? Meillä on Suomen pahin työttömyystilanne Lahdessa. Yrityksetkään eivät ole tälle alueelle investoineet, vaikka olemme logistisesti erittäin houkuttelevassa paikassa maantieteellisesti. Monet perusasiat ovat tässä kaupungissa pahasti pielessä.

Muutos kantaa kuntavaaleihin saakka

– En ymmärrä, miksi Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hilden väheksyi julkisesti radiossa kansalaismielipidettä. Hän ei arvostanut, että yli 4200 ihmistä allekirjoitti kansalaisaloitteen pormestarimallia vastaan. 

Nyt on kuitenkin tilanne se, että Lahden kaupunginvaltuusto joutuu käsittelemään tämän asian kuuden kuukauden sisällä.
 – Yle Lahti uutisoi kampanjastamme vasta sen viimeisenä päivänä. En ymmärrä, miksi tässä kaupungissa ei saa julkisesti tasapuolista kohtelua.

Alastalon mukaan lahtelaiset ovat nyt näyttäneet päättäjilleen, että myös heitä on kuunneltava päätöksenteossa.
 – Uskon, että tällä asialla on iso merkitys ja vaikutus kevään kuntavaalien yhteydessä Lahdessa. Se olisi lahtelaisille veronmaksajille halvempaa, jos kaupunginvaltuusto päättäisi torpata tämän hankkeen jo lähiaikoina yksimielisesti. Silloin moni poliitikko voisi pelastaa vielä kasvonsa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 thoughts on “Kansalaisaktivisti Petri Alastalo: Päättäjien tulisi ajaa lahtelaisten etua oman edun sijaan

  1. Kannatan täysin mielipiteitäsi Liisusta ja jo aikanaan pormestari kaavailusta. Mutta koita jo nyt tajuta, että Lahdessa on Mannerheiminkatu. Helsingissä on Mannerheimintie. Vie uskottavuutta asialta jos on faktat virheelliset.

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
ARKISTO