Valtuustoryhmän puheenjohtaja Jenna Koskelo: Tavoittelemme ehdokaslistaa, joka on läpileikkaus lahtelaisista ihmisistä

Puolueet ovat jo kovaa vauhtia valmistautumassa kuntavaaleihin, jotka pidetään keväällä 2021. Omalähiö teki kyselykierroksen kaikissa Lahden valtuuston puolueissa ja tiedusteli missä tällä hetkellä mennään kuntavaalien suhteen. Julkaisemme puolueiden vastaukset kerran viikossa yksi puolue kerrallaan, poikkeuksena yhden henkilön ryhmät, jotka käsitellään yhdessä. Jutut julkaistaan valtuustopaikkojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä.


Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jenna Koskelo kertoi, että ehdokasasettelu ensi kevään kuntavaaleihin on onnistunut tavoitteiden mukaisesti. Uusia ehdokkaita haetaan listalle kattavasti yhteiskunnan eri osa-alueilta.

1. Kuinka puolueenne ehdokasasettelu on sujunut?
– Ihan tavoitteiden mukaisesti aikataulussaan.

2. Onko koronakeväällä ollut minkäänlaisia vaikutuksia ehdokasasetteluun?
– Toki sillä on ollut vaikutuksia. Uusien ehdokkaiden tai ehdokkuutta pohtivien kanssa ei ole voinut keväällä tavata kasvokkain, mutta onneksi etänä ja sähköisesti on voitu olla kontaktissa. Nythän tilanne ainakin toistaiseksi helpottanut siinäkin suhteessa.

3. Miten pääsee vielä mukaan kuntavaaliehdokkaaksi?
– Voi olla yhteydessä kunnallisjärjestön puheenjohtajaan Vesa-Matti Virtaseen tai esimerkiksi meihin valtuutettuihin. Keskustelemme kaikki erittäin mielellämme ehdokkuutta pohtivien kanssa.

4. Kuinka paljon rahalla on merkitystä kuntavaaleissa vai riittääkö vielä pelkkä jalkatyö?
– Vaalityötä voi tehdä myös edullisesti hyödyntäen somea. Myös erilaisiin tilaisuuksiin osallistuminen ja jalkautuminen kuntalaisten pariin kannattaa, eikä maksa mitään. Vaalikoneisiin on myös hyvä vastailla. Kunnallisjärjestö panostaa yhteismainontaan, sekä tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

5. Millaisia tyyppejä Teidän puolueenne houkuttelee ehdokkaaksi tällä hetkellä?
– Tavoittelemme ehdokaslistaa, joka on läpileikkaus lahtelaisista ihmisistä. Nuoria ja vanhempia, naisia ja miehiä, laajasti eri ammattikuntien edustajia, opiskelijoita ja perheellisiä, sekä yksin asuvia.

6. Mainitse kaksi isoa asiaa, jossa olette puolueena onnistuneet tällä vaalikaudella?
– Tällä vaalikaudella on saavutettu yhteistyössä muiden kanssa monia hyviä asioita. Ranta-Kartanon eteneminen on tästä hyvä esimerkki. Panostukset sivistystoimialalla ovat olleet merkittäviä lapsille ja nuorille, muun muassa ryhmäkokojen pienentäminen ja opettajien ja avustajien määrän lisääminen. Keskustan aloitteesta viime vuonna talousarvion yhteydessä kirjattiin/päätettiin, että Lahden kaupunkiin laaditaan vuonna 2020 ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma. Ryhmänä olemme pitäneet aktiivisesti esillä hyte-näkökulmaa ja ilahduttavasti sen merkitys ja ymmärrys vaikuttavuudesta on korostunut tämän kauden aikana.

7. Kuinka pitkään olet itse istunut kaupunginvaltuutettuna ja mitä luottamustehtävät ovat sinulle antaneet?
– Meneillään oleva kausi on kolmas valtuustokauteni. Luottamustehtävät ovat antaneet mahdollisuuden vaikuttaa oman kotikaupungin ja sen asukkaiden asioihin, mitä arvostan kovasti. Näiden vuosien aikana ymmärrys monista asioista on kasvanut. Hienoa on ollut myös se, että tätä kautta on tutustunut moniin upeisiin ihmisiin.

8. Mainitse kolme asiaa, jotka ovat puolueesi agendalla ensi vaalikaudella?
Vaaliohjelmaa toki työstetään vielä, mutta mm. työllisyyden parantaminen on iso tavoite. Se on ensiarvoisen tärkeää, jotta kaupungin elinvoimaa saadaan parannettua. Odotukset ovat kovat myös kuntakokeilun osalta. Ennaltaehkäisevän työn lisääminen vaikuttavasti on myös kärkipäässä tavoitteista. Peruspalvelut kuntalaisille esimerkiksi varhaiskasvatus ja perusopetus on tulevaisuudessakin oltava kattavat ja laadukkaat, niistä säästämällä lisäisimme vain herkästi sotemenoja.

9. Mitä puolueenne tekee lahtelaisen jatkuvasti paisuvan päihdeongelman vähentämiseksi seuraavalla vaalikaudella?
– Selviämisasema on yksi esimerkki, jonka saamisen varmistamiseksi on tehtävä töitä , jota Hyky jo suunnittelee. Ennaltaehkäisevän työn merkitystä ei voi liikaa korostaa tässäkään yhtyedessä. Myös työlllisyysasteen paranemisella on suoria vaikutuksia. Nuorten osalta on varmistettava, että kaikki pysyvät mukana, eikä riskiä syrjäytymisestä tule.

10. Tavoitteletteko aktiivisesti uusia kasvoja ehdokaslistallenne?
– Ilman muuta, tämä on tavoitteena!

11. Kuinka moni kokenut päättäjä on jättämässä luottamustehtävät puolueessanne?
– Toistaiseksi ei ole tiedossa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO