Rehtori Matti Tuovinen: ”Erityisoppilas voi opiskella Sylvia-koulussa turvallisessa maaseutumaisessa kaupunkiympäristössä”

kuva: Rehtori Matti Tuovinen kertoo, että Sylvia-kouluun on mahdollista päästä vielä oppilaaksi tulevalle syyslukukaudelle.


Steinerpedagoginen Sylvia-koulu on erityiskoulu peruskouluikäisille lapsille Etelä-Lahdessa Renkomäessä. Sen oppilasmäärät ovat olleet hienoisessa kasvussa jo muutaman vuoden ajan.

Tällä hetkellä Sylvia-koulussa on kirjoilla 46 peruskoululaista.
 – Oppimisympäristö Sylvia-kodin alueella on optimaalinen erityisoppilaalle. Tämä on kaunis ja turvallinen alue, jossa he voivat opiskella. Suojaisa ympäristö luo turvaa ja tukea erityistä tukea tarvitsevalle koululaiselle, rehtori Matti Tuovinen kertoo.

Sylvia-kodin erityiskoulussa opiskellaan samoja oppiaineita kuin suomalaisessa peruskoulussa.
 – Jokaiselle kehitysvammaiselle koululaisen opetus toteutetaan yksilöllisen opetussuunnitelman mukaisesti. Koulumme oppilaaksi pääse sellainen lapsi, jolla on olemassa erityisen tuen päätös.

Opetusta toteutetaan Sylvia-koulussa steneirpedagogisten lähtökohtien mukaisesti.
 – Se on jo arvo sinänsä.  Myös maaseutumainen kaupunkiympäristö luo oman lisänsä opetukseen.

Aamu- ja iltapäivähoito samassa paikassa

Sylvia-kodin alueella erityisoppilaiden on mahdollista saada arkipäivisin aamu- ja iltapäivähoitoa.
 – Opetuksen lisäksi kehitysvammaisen lapsen on myös mahdollista saada terapiapalveluja ennen tai jälkeen koulupäivän.

Rehtorin mukaan oppilasmäärät ovat kasvaneet tyytyväisten vanhempien myötä, jotka ovat viestineet asiasta omissa yhteisöissään.
 – Osa vanhemmista on etsinyt lapsilleen pientä erityiskoulua ja toisille merkittävä asia on taas ollut steinerpedagogiikka.

Sylvia-koulun kolme tukirankaa ovat taidollinen, taiteellinen ja tiedollinen opetus.
 – Näiden tukirankojen varaa rakennetaan koko kouluviikko.

Rehtorin mukaan näytelmät ja musiikkiesitykset ovat tärkeitä Sylvia-koulun arjessa.
 – Kouluviikko alkaa viikonaloituksella joka maanantai. Tässä tilaisuudessa kerrotaan yhteisön jäsenille viikko-ohjelma ja muistetaan muun muassa muassa syntymäpäiväsankareita.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO