Avantouimari Siviä Kähkönen: Avantouinti virkistää kehoa ja mieltä

kuva: – Uidessa on mukava kuunnella, kuinka jää elää kaiken aikaa, avantouintiharrastaja Siviä Kähkönen kertoo


Lahden avantouimareilla on kolme uintipaikkaa kaupungissa, joissa on mahdollisuus harrastaa avantouintia talvikaudella. Tällä hetkellä noin 1500 lahtelaista on jäsenenä yhdistyksessä. Siviä Kähkönen on rantavastaavana Mytäjäisissä ja sen lisäksi hän kuuluu myös yhdistyksen hallitukseen. Myös Mukkulan kartanonrannassa sekä Möysän uimarannalla on mahdollisuus harrastaa avantouintia.

 – Avantouimareille tämä on ollut aivan normaali talvi. Mytäjäisissä jääpeite on koristanut vedenpintaa marraskuun 5. päivästä lähtien, avantouimari Siviä Kähkönen kertoo.

Tarmokas ja urheilullinen nainen löysi harrastuksen jo vuonna 1988 ja on käynyt siitä lähtien avannossa joka päivä talvisin.
 – Ihmisiä kiinnostaa heittäytyä uudenlaisten ja hieman haastavampien lajien pariin. Ehkä he hakevat elämyksiä ja extremekokemuksia myös avantouinnista.

Lahden avantouimareiden jäsenmäärä on kasvanut huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
 – Jäsenistämme enemmistö on naisia. Myös nuoria 1990 -luvulla syntyneitä harrastajia on tullut paljon mukaan toimintaamme. Myös muutama alle kymmenvuotias lapsi harrastaa avantouintia.

Kylmään tottuu, kun harrastaa aktiivisesti

 – Suosittelen aina uudelle harrastajalle aktiivista avannossa piipahtamista. Silloin on mukava pulahtaa veteen, kun ilma on huomattavasti kylmempää kuin vesi. Varsinkin uudet harrastajat kokevat niin.

Aloittelijalle on Kähkösen mukaan tärkeää päästä avantoon mahdollisimman usein.
 – Silloin keho tottuu paremmin kylmään. Keho ei totu kylmyyteen, jos uimaan pääsee ainoastaan kerran viikossa.

Mytäjäisissä avantouimareilla on lämmitetyt sisätilat, jossa on mahdollisuus käydä myös suihkussa.
 – Harrastaminen on edullista. Jäsenmaksumme on tällä hetkellä vain 35 euroa vuodessa.

Avantouintikausi kestää keskimääri kuusi kuukautta Mytäjäisissä.
 – Yleensä jäät lähtevät täältä huhtikuun loppupuolella.

Petri Görman


INFO
Lahden avantouimarit perivät jäseniltään 35 jäsenmaksu vuodessa.
Liittymismaksun 20 euroa maksavat vain yli 80 -vuotiaat ja alle 18-vuotiaat avantouinnin harrastajat.
Lisätietoja www.lahdenavantouimarit.fi


 

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO