Piispa Seppo Häkkinen: Launeen seurakunnalla on mahdollisuus kasvaa myös tulevaisuudessa

kuva: Piispa Seppo Häkkisen mukaan tavallinen seurakuntalainen tuskin huomaa hiippakunnan vaihdosta tapahtuneen. – Tämä on hallinnollinen muutos ja se heijastuu ensisijaisesti seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden toimintaan, koska tuomiokapituli järjestää heille koulutusta sekä antaa muuta toiminnallista tukea.


Lahden seurakuntayhtymä ja samalla Launeen seurakunta siirtyi Mikkelin hiippakunnan alaisuuteen vuoden 2020 alusta lähtien. Piispa Seppo Häkkinen vieraili ensimmäisen kerran Launeella 23.1. tutustuen muun muassa seurakuntaneuvoston ja kirkkovaltuuston jäseniin. Kirkkoherra Heikki Pelkonen vastasi piispan ohjelmallisesta kokonaisuudesta Launeen seurakunnassa.

Piispan mukaan Mikkelin hiippakunnalle tapahtunut muutos oli merkittävä, koska se sai uudistuksen myötä yhdeksän uutta seurakuntaa lisää. Hiippakunnan seurakuntien jäsenmäärä on nyt 480 000.
– Tämä oli suurin alueellinen muutos sitten toisen maailmansodan. Silloin menetimme paljon alueita sekä seurakuntia. Ennen liitosta meillä oli 350 000 seurakunnan jäsentä hiippakunnassamme.

Mikkelin hiippakunnan alueella seurakunnat ovat menettäneet jäseniään paljon, eikä siellä ole yksikään seurakunta kasvanut vuosikausiin. Toimintaansa supistaneita seurakuntia on ollut sekä maaseudulla että Etelä-Savon pienissä kaupungeissa.
– Seurakunnissa on jouduttu tämän asian vuoksi tekemään sellaisia rakenteellisia päätöksiä, joita Lahdessa tällä hetkellä vasta pohditaan.

Piispa tietää, että Launeen seurakunnalla on mahdollisuus kasvaa myös tulevaisuudessa.
– Entä, jos käytäisiin toivottamassa tervetulleiksi launeelle muuttavat ja vietäisiin heille vanhaan tapaan tuliaisleipä? Samalla voitaisiin kertoa seurakunnan toiminnasta.

Seurakunta ei saa piispan mukaan linnoittautua omiin tiloihinsa, vaan sen on mentävä sinne, missä ihmismassat liikkuvat.
– Monin paikoin on seurakunnan toimipisteitä kauppakeskuksissa. Kannattaa avoimin mielin pohtia, mitkä ovat toimivat paikalliset ratkaisut. Lahdessa on paljon jo tehtykin.

Ole rohkeasti kristitty

Lahden seurakuntayhtymä on hiippakunnan suurin organisaatio.
– Yhtymätasolla Lahdessa on tehty aina paljon hyvää yhteistyötä eri tasoilla. Tästä otamme mallia varmasti hiippakunnan itäpuolella.

Piispalle jäi lahtelaisista sellainen mielikuva, että täällä katsotaan luottavaisesti kohti tulevaisuutta, vaikka seurakuntayhtymässä joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä jo aivan lähitulevaisuudessa.
– Meillä on myös haasteita lasten kasvatustyön tukemisessa. Yhä useampi vanhempi jättää lapsensa kastamatta. Tämä on iso kysymys, jota meidän on pohdittava vakavasti.

Piispa muistuttaa, että kaste on evankelisluterilaisen kirkon toiminnan yksi peruslähtökohta.
– Se on myös hengellisesti ajatellen merkittävä asia.

Launeen seurakunnan diakonia-, kansainvälinen- ja lähetystyö saa piispalta kiitoksia.
– Seurakuntalaisen ja kirkon tulee olla rohkea kristitty tässä ajassa. Tämä on minun viestini kaikille launeelaisille.

 Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO