Lahden turvakodin johtaja Marjo Taipale: Yksikään turvakotijakso ei ole turha

kuva: Lahden turvakoti on avoinna vuoden jokaisena päivänä ympäri vuorokauden. – Tämä on asiakkaillemme maksutonta palvelua, Lahden turvakodin johtaja Marjo Taipale kertoo.


Turvakotitoiminta on ollut valtion rahoittamaa vuodesta 2015 lähtien. Enää kriisiperheen ei tarvitse odottaa lähetettä tai maksusitoumusta päästäkseen pakoon perhe- tai lähisuhdeväkivaltaa. Lahden turvakodin johtajan Marjo Taipaleen mukaan koskaan ei voi ennakoida, kuinka paljon asiakkaita esimerkiksi joulunpyhinä hakee turvaa turvakodista.

Viikkoa ennen jouluaattoa Lahden turvakodin viidestä perhepaikasta neljä oli täynnä.
 – Tilanteet muuttuvat viikon aikana paljon. Viime jouluna turvakodilla oli täyttä.

Perheiden tilanteet kriisiytyvät yleensä sen vuoksi, että esimerkiksi pyhiin ladataan suunnaton määrä odotuksia, joita ei pystytä välttämättä toteuttamaan.
 – Ihmisillä on sellainen kuva, että perhejoulujen pitäisi olla täydellisiä. Sitten, kun pettymys on suuri, niin yleensä kriisi puhkeaa myös silloin.

Turvakotiin hakeudutaan yleensä silloin, kun perheessä on akuutti kriisitilanne.
 – Kaikki tietenkin toivovat, että oma joulu olisi turvallinen ja rauhallinen. Ihmiset haluavat olla kodissaan niin pitkään kuin se on mahdollista.

Taipale muistuttaa, että turvakotiin tullaan  silloin, kun on kyse lähisuhde- ja perheväkivallasta.
 – Täällä saa olla rauhassa ja meidän ulko-ovet ovat aina lukossa. Täällä ei tarvitse pelätä.

Myös miehiä on asiakkaina

Lahden turvakodin asiakkaat ovat yleensä tukijaksolla muutamasta päivästä kahteen kuukauteen.
 – Turvakotijakson pituus vaihtelee asiakkaan elämäntilanteen mukaan. Osa heistä päättää hakeutua omaan asuntoon välittömästi ja sen odottaminen saattaa kestää yleensä hieman pidempään.

Taipaleen mukaan osa taas palaa kotiin koetun kriisin jälkeen.
 – Yleensä turvakotiin hakeutuu nainen lapsiensa kanssa, mutta nykyään myös miehiä on asiakkaiden joukossa.

Ihmiset reagoivat eri tavalla turvakotiin tuloon.
 – Kriisivaiheessa ihmiset ovat aika järkyttyneitä. Usein ihmiset alkavat prosessoimaan omaa elämäntilannettaan ja pohtimaan ratkaisua ongelmatilanteeseensa.

Ongelmiin on haettava apua

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että turvakodissa oltaisiin aina vähintään kaksi viikkoa, jotta perheisiin olisi mahdollista rakentaa luottamuksellinen suhde ja saataisiin myös samalla työskentelyrauha ongelmavyyhteen.
 – Turvakodissa on kahdeksan työntekijää.  Emäntä vastaa siitä, että kriisiperheet pääsevät nauttimaan joulupöydän herkuista.

Jokainen turvakodin työtekijä on saanut koulutusta kriisi- ja traumatyöskentelyyn, myös lasten kanssa.
 – Väkivaltatyön avopalvelut toimivat turvakodin alakerrassa ja sinne viritellään kontaktia jo turvakotijakson aikana. Meidän on tarkoitus auttaa molempia osapuolia, koska haluamme auttaa perheitä kokonaisvaltaisesti.

Turvakodin johtajan mukaan ihmisten ei pidä hävetä tilannetta, jos he joutuvat hakemaan apua turvakodista.
 – Yksikään turvakotijakso ei ole turha. Jokaisella askeleella asia liikahtaa aina eteenpäin. Apua pitää hakea silloin, kun sitä tarvitsee.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Laura Voutilainen palaa Lahteen laulamaan ja naurattamaan – luvassa on imitaatioita ja joulun tunnelmaa
Launeen yhteislyseosta maailman kriisialueille – Rauli Virtanen oppi Lahdessa luottamaan ihmisiin
Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
ARKISTO