Seurakunta järjesti launehenkisen kansanjuhlan

Joulukuu on perinteisesti kiireisintä aikaa kirkoissa, mutta siitä huolimatta Launeen seurakunta halusi järjestää paikallisille ihmisille Suomi 100 -kansanjuhlan itsenäisyyspäivän aattona. Launeen seurakunnan uusi pappi Teemu Reinikainen ja hänen työryhmä olivat päättäneet toteuttaa rennon tapahtuman.
– Suomi 100 -teema oli niin vahvasti mukana monissa eri yhteisöissä. Siksi me halusimme myös järjestää tällaisen juhlan, Launeen seurakunnan kappalainen Riitta Särkiö kertoo.

Kansanjuhla sijoitettiin päivään, jolloin ei ollut muita tapahtumia kirkolla.
– Soppatykki ja hernekeitto oli sellainen juttu, jonka halusimme ehdottomasti yhdeksi osaksi tapahtumaa.
Kansanjuhlassa oli paikalla varovaisten arvioiden mukaan noin 200 launeelaista.
– Olin todella iloinen ja yllättynyt väkimäärään.
Joulunodotus jatkuu seurakunnassa ja tapahtumia riittää siellä useita ennen joulua.
– Kauneimmat joululaulut lauletaan eri puolilla seurakuntamme aluetta. Halusimme, että laulamaan pääsee muuallakin kuin Launeen kirkolla.

Evakko ja Lotta

Eeva Janhonen kertoi sodanaikaisista kokemuksistaan evakkona ja lottana.
– Olen syntynyt Viipurissa 90 vuotta sitten. Jouduin heti sodan aluksi evakkotytöksi.
Jatkosodan aikana Janhonen toimi viestilottana.
– Halusin olla kotirintamalla auttamassa. Se oli raskasta aikaa, mutta siitäkin raskaasta tilanteesta selvisimme positiivisella asenteeella.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
ARKISTO