Saksalan pikkujoulut oli menestys

Saksalan koko perheen pikkujoulu oli menestys. Yhteistyö Saksala-Seuran ja lapsiperheiden välillä toimi hienosti. Osallistujista suuri osa oli lapsiperheitä, mutta myös seniori-ikäiset näyttivät viihtyvän hyvin lasten touhuja katsellen. Pipareita näytettiin koristeltavan innolla. Myös Helin tekemiä kasvomaalauksia näki lasten kasvoilla.  Muutamia kuuntelijoita kävi myös Vuokon tarinanurkkauksessa, aidon kuusen juurella. Jokunen pieni runo ja yksi satu löysi kuulijoita. Monille pienille ihmisille Kerinkallion päiväkodin juhlasalin avara lattia tarjosi houkuttelevan tilan juoksennella. Kaikki lapsiosallistujat saivat Tapiola-yhtiön lahjoittaman heijastimen sekä makeisia, jotka Joulupukki sitten jakoi. Kukaan edes pienimmistä lapsista ei näyttänyt pelkäävän Joulupukkia. Mainio Joulumuori soitti kitaraa ja lauloi ja laulatti meitä osallistujia.

Leivonnaisia yhteiseen buffet-pöytään valmistivat sekä vanhemmat että Saksala-Seuran aktiiviset jäsenet. Vaikka leivonnaiset, kahvi, mehu ja glögi maistuivatkin osallistujille, leivonnaisia jäi jäljellekin.  Myyjäistuotteitakin meni kaupaksi jonkin verran. Arpajaisiin oli saatu lahjoituksia muun muassa alueen yrityksiltä, kuten Parturi-Kampaamo Helmestä, Saksalan K-Marketista ja Saksalan grillistä, jossa nyt ovat uudet yrittäjät toimineet muutaman kuukauden ajan. Lisäksi lahjoituksia saatiin muun muassa Jokimaan ravikeskuksesta. Kinkku sentään hankittiin päävoitoksi. Sen voittikin sitten yksi nuorimmista osallistujista, vauvaikäinen söpöläinen Aino, joka taisi jäädä miltei kevyemmäksi kuin voittamansa kinkku!

Saksala-Seuran lähes 45-vuotisessa historiassa lapsiperheiden toiminnalla on aina ollut oma, merkittävä sijansa. On mukava havaita, että Saksalassa on taas paljon lapsia. Eri-ikäisillä ihmisillä on halua toimia yhdessä. Haluamme järjestää monenlaista toimintaa, joka kiinnostaa monenlaisia ihmisiä. Lämmin kiitos pikkujoulussamme eri tavoin mukana olleille – sekä talkoisiin osallistuneille että tapahtumaan osallistuneille – mukavasta, yhdessä tehdystä juhlasta! Hyvää Joulua kaikille!

Vuokko Kautto

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO