Länsiharjun koulun rehtori Timo Helle: Opin sauna, autuas aina -näytelmä oli koko kevään projekti

Kuvassa Savolan emäntä ja August Fellman ”Opin sauna,autuas aina”- näytelmästä, molemmat tärkeässä roolissa koulun perustamiseksi Lahteen.


Länsiharjun koululla vietettiin avajaisjuhlaa 22.5. uudistuneen koulurakennuksen kunniaksi. Avajaisjuhlaa varteen oppilaat ja koulun henkilökunta oli valmistanut Opin sauna, autuas aina -näytelmän, jonka ohjasi Anna-Liisa Partanen. Oppilaat olivat mukana produktiossa näyttelijöinä, kuorolaisina ja muusikkoina.
– Näytelmä oli monialainen oppimiskokonaisuus, jota harjoiteltiin koko kevät. Jokainen koulun oppilas oli mukana näytelmässä, rehtori Helle kertoo.

Länsiharjun koulussa palattiin normaaliin päiväjärjestykseen tammikuussa, kun kaksi vuotta kestänyt koulukiinteistön saneeraus- ja rakentamisvaihe valmistui.
– Virallisia avajaisia juhlimme jo huhtikuussa, mutta halusimme järjestää vielä toukokuussa henkilökunnalle ja vanhemmille sekä kutsuvieraille yhteisen juhlatilaisuuden.

Rehtori uskoo, että näytelmäproduktion myötä moni oppilas ymmärtää Fellmannin kartanon eli Lahden kylän ensimmäisen koulun ja Länsiharjun koulun merkityksen osana kaupungin historiaa.
– Länsiharjun koulun päärakennus on valmistunut jo 1930 –luvulla.

Halli ei ole pelkästään liikuntaa varten

Rehtorin Helteen mukaan Länsiharjun koulun perinteisiin on kuulunut hienosti ja huolella järjestetyt juhlat.
– Olemme remontista ja uudisrakentamisesta johtuen joutuneet pitämään hiljaiseloa tällä rintamalla. Uusi liikuntahalli teki taas kaiken mahdolliseksi.

Halli ei ole pelkästään liikuntaa varten, vaan se on varustettu myös modernilla esitystekniikalla, joka mahdollistaa taas koko koulun esiintymisen yhdessä, eikä länsiharjulaisten enää tarvitse liikkua pitkin kaupunkia etsimässä vapaata tilaa esiintymisilleen.

–  Tämä on ollut oppilaille opettavainen prosessi. Omaan osuuteensa keskittymisen lisäksi oppilaat ovat voineet nähdä toisten työn ja näin nähdä itsensä osana isoa produktiota.
– Oppilaat ovat myös nähneet, miten kaikki valmistuu pala palalta kohti hienoa kokonaisuutta.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
ARKISTO