Antti Reponen: Etelärinteen poikien tarina alkoi oman kadun syysjuhlista Anttilanmäellä

Kuva: Etelärinteen Pojat on Ilppo Eresmaa (kitara), Jussi Laherto (kontrabasso), Tommi Nurmilaine (laulu, rummut), Antti Reponen (laulu), Jarmo Räikkönen (viulu)


– Etelärinteen Pojat syntyi Anttilanmäen etelärinteen yhteisistä syysjuhlista. Kontrabasistimme Jussi yhdessä viulistimme Jamin kanssa soittivat kadun ensimmäisissä syysjuhlissa jo kahdeksan vuotta sitten kolme valssia – vuosien saatossa seuraan liittyi meitä muitakin musiikin harrastajia ja neljä vuotta sitten juhlien jälkeen syntyi idea alkaa soittamaan ja harjoittelemaan yhdessä aktiivisesti. Ensimmäinen keikka järjestettiin Anttilanmäen Baarissa muutaman kappaleen ohjelmistolla ja siitä lähtien olemme yhdessä soittaneet.

– Anttilanmäen syysperinteisiin on kuulunut pitkään syysjuhlat ja tapahtumaan haluttiin livemusiikkia neljä vuotta sitten. Olin laulanut aiemmin basistimme kanssa mieskuorossa ja lupauduimme soittamaan syysjuhlissa. Treenasimme muutaman biisin ja tämän tapahtuman seurauksena syntyi Etelärinteen pojat, solisti Antti Reponen kertoo.

Viime kesänä Etelärinteen pojat vastasi Saksalan maisterin omenatarha -näytelmä musiikista.
– Koko produktio toteutettiin harrastelijavoimin. Se oli mukava kokemus ja oli ilo päästä soittamaan vanhanajan jazzahtavaa musiikkia omilla kotinurkilla Anttilanmäen huipulla, aidossa vanhanajan miljöössä.
Kesäteatterituotannon kautta muutama biisi löysi tien myös Etelärinteen poikien keikkasettiin.

– Etelärinteen pojat on erityisesti jazz- ja swingmusiikkiin erikoistunut laulu- ja soitinyhtye. Repertuaarissamme on erilaisia swingmusiikin helmiä ja jazzstandardeja, mutta myös uudempaa musiikkia. Keikoilla kuullaan niin Louis Armstrongin, Ella Fitzgeraldin kuin Frank Sinatrankin klassikoita, mutta myös sellaisia artisteja kuten Neil Youngia, Bob Dylania tai vaikkapa Stingiä, aina kuitenkin jazzin ja swingmusiikin tyyliin sovitettuna.

Samanhenkinen musiikkimaku yhdistää

– Neljä viidestä yhtyeen jäsenestä asuu Anttilanmäellä. Keski-ikäisiä miehiä yhdistää myös lähes identtinen musiikkimaku.

Solisti Reposen mielestä on hienoa päästä soittamaan treenikämpälle kerran viikossa.
– Itselleni musiikki on terapiaa ja hengähdystauko keskellä hektistä arkea. Mikä on sen mukavampaa kuin päästä treenikämpälle kahdeksi tunniksi keskellä viikkoa.

Etelärinteen pojat voitti Radio Voiman organisoiman paikallisen musiikin joulukalenterin yleisöäänestyksen ja lunasti samalla palkinnoksi keikan ravintola Virastoon helmikuun ensimmäiseksi päiväksi.
– Lahdessa tehdään hienoa musiikkia ja paikallisen musiikin joulukalenterissa oli todella tasokas kattaus juurevaa lahtelaista musiikkia esillä.

Reponen toivoo, että bändin nimi tulee voiton myötä tunnetummaksi ja että he pääsevät tekemään yhteistyötä paikallisten muusikoiden kanssa.
– Voitosta jäi kaikille bändin jäsenille ihan kiva fiilis.

Syksyllä keikka Pietarissa

Etelärinteen pojat oli mukana Lahden jazztorilla viime syksynä ja silloin bändi oli keikalla ravintola Virastossa.
– Virastossa oli tupa aivan täynnä ja keikka oli todella onnistunut.

Reponen kertoo, että bändi vieraili syksyllä myös Pietarissa Lomonosovissa Oranienbaumin kansainvälisillä merifestivaaleilla.
– Esiinnyimme Pietarissa monisatapäiselle purjehdusfestivaaliyleisölle. Meitä on siis tähän mennessä kuultu paitsi Lahdessa ja pitkin Suomenniemeä, mutta myös ihan ulkomailla asti!

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO