Liikenne siirtyy kehätien ylittävälle sillalle Prisman kohdalla

KUVA: Liikenneviraston projektijohtaja Janne Wikström on tyytyväinen kehätietyömaan nopeaan edistymiseen


Liikenteen siirtyminen Launeen risteyssillalle mahdollistaa sen, että kehätien rakentamisliikenne siirtyy nyt risteyssillan alle. Myös tielinjauksen valmistuttua kehätien liikenne alittaa Uudenmaankadun.
– Nyt olemme jo yhden askeleen lähempänä lopputilannetta, vaikka eritasoliittymän ramppeja ei vielä pariin vuoteen pääse ajamaan Tampereen tai Kouvolan suuntiin, projektijohtaja Janne Wikström Liikennevirastosta toteaa.

Rakentamisaikainen häiriö vähenee kiertotien poistumisen myötä ja ajolinjat selkiytyvät Launeen Prisman läheisyydessä.
Aluksi uudella tieosuudella on kuitenkin käytössä vain yksi ajokaista molempiin suuntiin.

Uudenmaankadulla Aukeankadun risteyksen kohdalla säilynee työnaikainen kiertoliittymä talven yli.
Ennakoitua laajemmat johtosiirtotyöt ovat viivästyttäneet hieman tämän kohteen töitä ja liikennevaloliittymä päästään rakentamaan vasta alkukesästä 2019.

Vielä loppuvuoden aikana on kuitenkin tavoitteena ottaa käyttöön lisää kaistakapasiteettia Renkomäen suuntaan.
Tämä syksy kokonaisuutena on mahdollistanut loistavat sääolosuhteet tienrakentamiseen. Pitkä suhteellisen vähäsateinen jakso mahdollisti massansiirtojen sijoittamisen ennakoitua helpommin ja se on samalla nopeuttanut projektia.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
ARKISTO