Piispa Matti Repo: Rohkaisemme seurakuntia toimintaan, joka ei välttämättä tapahdu enää kirkon seinien sisällä

Launeen seurakunnassa järjestettiin Piispan kyselytunti viime viikon torstaina. Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo vieraili päivän aikana muun muassa Renkomäen koululla ja Hämeen poliisin Lahden uudessa toimipisteessä Hennalassa. Illalla Launeen kirkossa oli piispan kyselytunti, joka keräsi puolisalillista seurakuntalaisia kirkkoon.
– Olen ollut piispan virassa yli 10 vuotta ja tämä on toinen kerta, kun Launeen seurakunnassa on piispantarkastus. Tämä prosessi alkoi loppiaisena ja se päättyy tämän tapaamisen myötä.

Loppiaisjumalanpalveluksesta Revolle jäi hyvä mieli.
– Jumalanpalveluksessa oli hyvä diakonian ja lähetyksen henki. Seurakuntaväkeä oli paljon läsnä jumalanpalveluksessa ja siitä oli hyvä aloittaa tämä prosessi.

Tammikuussa käynnistimme myös piispantarkastuksen neuvotteluprosessin.
– Sen jälkeen tuomiokapitulin konsultit ovat keskustelleet Launeen seurakunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kanssa siitä, millainen työyhteisö seurakunta on ja mitä haasteita sen alueella on.

Uudet asukkaat seurakunnan haaste

– Olen monesti pohtinut luottamushenkilönä, kuinka saamme Etelä-Lahteen muuttaneet ihmiset mukaan seurakunnan toimintaan, totesi Marja-Leena Vierumäki.

Vierumäen mielestä naapureita ja ystäviä kannattaa kutsua rohkeasti mukaan seurakunnan toimintaan.
– Omalla käytöksellään voi luoda sellaisen tunnelman heitä kohtaan, että kyllä kirkkoon voi tulla. Tämän on kuitenkin matalan kynnyksen lähiyhteisö.

Piispa Repo jakoi saman ajatuksen luottamushenkilö Vierumäen kanssa.
– Seurakunta ei saa olla sitä harrastavien suljettu sisäpiiri. Rohkaisemme seurakuntia toimintaan, joka ei välttämättä tapahdu enää kirkon seinien sisällä. Tällä tavalla voimme tavoittaa enemmän ihmisiä, piispa sanoi.
– Yhteistyötä kannattaa tehdä paikallisten yhdistysten sekä seurojen kanssa. Kirkon kannattaa olla siellä, missä ihmiset liikkuvat.

Koulujumikselle kiitosta

Liipolan koulun luokanopettaja Heikki Kotinurmi oli iloinen siitä, että seurakunta järjesti heidän koulullaan jumiksen lukuvuoden aluksi.
– Tämä on hyvä tapa tuoda seurakunnan toimintaa koululaisten tietoisuuteen.

Liipolassa seurakuntakeskus on aivan koulun lähellä.
– Ei tällaisen toiminnan tarvitse aina tapahtua seurakunnan tiloista. Musiikkiin keskittynyt jumis toimi hyvin kouluympäristössä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO