Onerva Vartiainen on vuoden launeelainen

KUVA: Launeen Kevätkarnevaaleilla Vuodeen launeelaiseksi valittiin Onerva Vartiainen. Kukittamassa Launeen omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Granlund ja varapj. Minna Aarnikoivu


– Minua harmittaa aivan valtavasti se asia, että koneet mylläävät eri puolilla Launetta kehätien pohjaa ja häiritsevät paikallisia ihmisiä toiminnallaan.

Pitkän uran vihreiden kaupunginvaltuutettuna tehnyt Onerva Vartiainen on aidosti pahoillaan siitä, että kehätietä ei rakennettu Renkomäkeen.
– Nykyisen tielinjauksen alueelle olisi ollut mahdollista kaavoittaa paljon omakoti- ja rivitaloja.

Kehätien Launeen linjaus oli tiettyjen lahtelaisten poliittisten piirien päiväuni, joka ajettiin väkisin maaliin.
– Suurin osa päättäjistä ei ajatellut, kuinka Lahti on juuri tällä alueella kasvanut ja kehittynyt.

Pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu on iloinen siitä, että ympäristöasiat ovat nousseet yhä tärkeämpään rooliin Lahden päätöksentekoprosessissa.
– Meillä on otettu joukkoliikenneasioissa isoja askeleita eteenpäin, mutta sitä on vielä mahdollista kehittää eteenpäin.

Launeella opiskeleville koululaisille on luvassa varsin haastavat olosuhteet liikenteen osalta seuraaville vuosille.
– Siellä ei ole todellakaan turvallista kävellä ja pyöräillä. Toivoa sopii, ettei siellä tapahdu onnettomuuksia.

Nikkilänmäen puusto on tuhottu

– Erityisesti Nikkilänmäen asukkaiden kohtalo pohdituttaa minua, kun sinne rakennettiin kehätietä varten huoltotie.

Kaikki alueen puut on poistettu Vartiaisen mukaan ja siihen menee paljon aikaa ennen kuin alueen puut kasvavat ja vehreys palaa.
– Silläkin alueella asuu paljon senioriväestöä, joka on rakentanut talonsa alueelle vuosikymmenet sitten. He elävät nyt usean vuoden ajan rakennusmelun melskeissä.
– Sokeritopan alueella on pohjaveden muodostumispaikka. Minua hieman pelottaa se, kuinka pohjavedelle käy tienrakentamisen yhteydessä.

Sorsalampi on upea hengähdyspaikka

– Launeen perhepuiston alueella oleva sorsalampi on upea paikka. Pyöräilen kähes joka päivä sen ohi, kun olen matkalla kaupungille.

Vartiainen oli yksi lammen kunnostukseen vaikuttaneita puuhanaisia.
– Useat paikalliset asukkaat ottivat minuun yhteyttä, että voisiko umpeen kasvavalle sorsalammelle tehdä jotakin.

Vartiainen otti aktiivisena ihmisenä yhteyttä kaupungin virkamiehiin ja prosessi lähti siitä liikkeelle.
– Toki jouduimme odottamaan sorsalammen ruoppausta varsin pitkään, mutta onneksi se on saatu nyt kuntoon.

Sorsalampi on Vartiaisen mielestä yksi Etelä-Lahden kauneimpia paikkoja, jonne on aina yhtä mukava pysähtyä.
– Toivottavasti ihmiset osaavat arvostaa tätä yhtä perhepuiston kauneinta osaa, eivätkä roskaa sitä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
ARKISTO