Alijuhakkalan ilotulitus veti hienosti väkeä Korsipuistoon

Jo perinteeksi muodostunut Ali-Juhakkalan asukasyhdistyksen uuden vuoden ilotulitus keräsi taas hienosti porukkaa.

Yhdityksen järjestämää tulitusta oli seuraamassa n.100 henkeä ja tunnelma oli korkealla.

Sää suosi tapahtumaa sillä pakkasta ei ollut juuri nimeksikään joten yleisö tarkeni tulla paikalle. Tulitusta oli seuraamassa paljon lapsiperheitä ja juuri sen takia tulitus alkaakin jo klo 19:00. Tulitteiksi on valittu tarkoituksella mahdollisimman hiljaisia mutta kauniisti sädehtiviä tulitteita. Näin kenenkään ei tarvitse pelätä ja tapahtumaan on kiva tulla. Tulitteet hankitaan aina Kiekkoreippaan myyntipisteestä joten samalla tuetaan heidänkin toimintaansa.

Puolivuotta alueella asuneet Leevi, Jenni, Niko, Minna ja Iina tulivat paikalle Mustamäenkadulta naapurin suosittelemana. Kannatti tulla, oli perheen yhteinen mielipide. Leevin mielestä parasta olivat isot sädetikut jotka yhdistys jakoi kaikille lapsille.

Yhdistyksellä oli myös pieni myyntikoju jossa Kaisa Horkka ja Jaana Laakso myivät Ali-Juhakkala heijastimia sekä kuumaa kaakaota. Kauppa kävikin hyvin. Kiitos siitä kaikille.

Nyt on taas hyvä jatkaa uutta toimintakautta ja uusien tapahtumien järjestelyjä. Tulkaa jatkossakin mukaan tapahtumiin ja olkaa muutenkin aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa niin homma pysyy virkeänä ja elinvoimaisena.

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO