Maailman kriisialueita vuosikymmeniä kiertänyt toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen pitää Lahtea edelleen kotikaupunkinaan. Launeen yhteislyseosta hänelle jäivät mieleen kannustavat opettajat ja rohkaisu oman tien löytämiseen.
Maailman kriisialueita vuosikymmeniä kiertänyt toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen muistaa edelleen Launeen yhteislyseon kannustavat opettajat ja ensimmäisen laulukokeensa. Lahdessa varttunut maailmanmatkaaja on huolissaan suomalaisen ulkomaanjournalismin tulevaisuudesta. Hänen mukaansa maailmasta on tarjolla enemmän tietoa kuin koskaan, mutta ymmärrämme sitä entistä huonommin.
Alavudella syntynyt Rauli Virtanen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Lahdessa ja Orimattilassa. Päijät-Hämeestä tuli hänen kotiseutunsa jo kaksivuotiaana. Äiti työskenteli OTK ja Oululaisella, ja nuoren Raulin koulutie kulki Länsiharjun koulun kautta Launeen yhteislyseoon eli myöhempään Salinkallion kouluun.
Maailmanmatkaajaksi päätyneen miehen tulevaisuus näytti nuoruudessa aivan toisenlaiselta. Virtanen suunnitteli biologian ja maantiedon opettajan uraa. Lukiossa hän opiskeli jopa latinaa tulevia opintojaan silmällä pitäen.
– Äidinkielenopettajani Kauko Saraste kiinnitti huomiota ainekirjoituksiini ja kehotti minua ryhtymään toimittajaksi. Se jäi mieleen, Virtanen muistelee.
Launeen yhteislyseosta Virtaselle jäi ennen kaikkea tunne siitä, että nuoriin uskottiin ja heitä kannustettiin löytämään oma tiensä.
– Jos kohtaisin nyt nuoren itseni, sanoisin, että pidä kaikki ovet avoinna. Ei kaksikymppisenä tarvitse vielä tietää, mitä tekee loppuelämänsä. Olen kehottanut nuoria lähtemään vaikka välivuodeksi maailmalle.
Laulukokeen viiva
ei unohtunut
Kouluvuosista Virtaselle jäi myös huvittavia muistoja. Ensimmäisestä laulukokeestaan Virtanen sai viivan, jonka hän päätti seuraavana vuonna korjata laulamalla Pieni nokipoika -laulun entistä kovempaa.
– Olin juuri avaamassa suutani, kun musiikinopettaja käski istua alas. Hän totesi, ettei viivaa voi parantaa.
Laulamisesta ei kuitenkaan tullut traumaattista ongelmaa. Maailmalla Virtanen on joutunut tilanteisiin, joissa suomalaisilta vierailta on odotettu musiikkiesitystä.
– Mongoliassa istuimme kapakassa kurkkulaulajien kanssa. Annoin mukana olleen valokuvaaja Seppo Ekholmin laulaa. Hän esitti Totuuden henki -virren, joka herätti sekä hilpeyttä että kunnioitusta.
Ekholm oli myös opiskelukaverini Launeen yhteislyseossa. Ensimmäiset kansainväliset kokemuksensa Virtanen sai Salpausselän kisojen mäkimontussa, jossa hän metsästi ulkomaalaisten mäkihyppääjien nimikirjoituksia.
– Lahti ei ollut siihen aikaan kovin kansainvälinen kaupunki. Kisojen kautta pääsin ensimmäistä kertaa tekemisiin ulkomaalaisten kanssa. Se avarsi maailmankuvaani ja antoi rohkeutta.
Hämäläinen kasvatus näkyy Virtasen mukaan edelleen hänen työssään.
– Lahdessa opin kuuntelemaan ihmisiä ja ottamaan toiset huomioon. Lahtelaisuus on minulle voimavara.
Kalevi Salomaa rohkaisi
lähtemään maailmalle
Virtasen ensimmäinen pitkä ulkomaanmatka alkoi joulukuussa 1970, kun hän nousi Porissa Rio de Janeiroon matkalla olleeseen rahtilaivaan. Takana oli jo työskentelyä Etelä-Suomen Sanomissa ja Aamulehdessä sekä yhteiskuntatieteellisiä opintoja Tampereella. Ratkaisevaksi tukijaksi nousi Etelä-Suomen Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkö Kalevi Salomaa.
– Hän rohkaisi lähtemään maailmalle ja lupasi kaupata juttujani muihin maakuntalehtiin. Hän uskoi, että pärjäisin.
Virtanen lähetti matkakertomuksiaan ja valokuvien negatiiveja lentopostissa Suomeen. Salomaa välitti niitä muun muassa Savon Sanomiin, Kalevaan, Lapin Kansaan ja Satakunnan Kansaan.
– Jutuista kertyi aina sen verran rahaa, että pystyin jatkamaan matkaa. Reissasin repun kanssa ja kuljin peukalokyydillä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Sille tielle jäin.
Vuosikymmenten aikana Virtanen on nähnyt läheltä maailman kriisejä ja kohdannut ihmisiä vaikeissa olosuhteissa. Hänen mukaansa toimittajan tärkein työväline ei ole kamera tai mikrofoni, vaan kyky rakentaa luottamusta.
– Pitää osoittaa, että on aidosti kiinnostunut ihmisestä ja hänen kulttuuristaan. Yritän ymmärtää haastateltavan tilanteen ja tehdä sen ymmärrettäväksi myös muille. Pitkittyneillä kriisialueilla toimittajiin suhtaudutaan hänen mukaansa aikaisempaa epäluuloisemmin.
– Ihmiset ovat nähneet toimittajia vuosikausia, mutta heidän tilanteensa ei ole parantunut. Silloin kysytään, mitä hyötyä haastatteluista on. Luottamuksen rakentaminen vaatii kokemusta ja inhimillisyyttä.
Maailmasta tiedetään enemmän,
mutta ymmärretään vähemmän
Virtanen seuraa huolestuneena suomalaisen ulkomaanjournalismin muutosta. Pysyvät kirjeenvaihtajat ovat vähentyneet, ja heidän tilalleen on tullut niin sanottua laskuvarjojournalismia.
– Kun jossakin tapahtuu jotakin dramaattista, niin toimittaja lennätetään paikalle mikrofonin kanssa. Kerrotaan, mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu, mutta tapahtumien taustat jäävät helposti selvittämättä.
Virtasen mielestä kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös mediatalojen arvovalinnoista.
– Haluammeko ymmärtää, miksi Lähi-idässä soditaan tai miksi ihmiset lähtevät kodeistaan? Meillä on enemmän tietoa maailmasta kuin koskaan aikaisemmin, mutta tiedämme siitä entistä vähemmän.
Erityisen murheellisena hän pitää STT epävarmaa tulevaisuutta. Uutistoimisto on ollut tärkeä ulkomaanuutisten välittäjä varsinkin maakuntalehdille. Virtanen toivoo, että toiminnan turvaamiseen löytyisi ratkaisu. Hän muistuttaa myös uutisten saavutettavuudesta. Kaikilla suomalaisilla ei ole mahdollisuutta tilata useita digilehtiä tai seurata vieraskielisiä uutislähteitä.
– Ulkomaanjournalismi kaupallistuu ja pinnallistuu. Samalla tekoäly vaikeuttaa tiedon luotettavuuden arviointia. Medialukutaitoa pitäisi opettaa jo alakoulussa.
Lahteen Virtanen palaa edelleen muutaman kerran vuodessa tapaamaan ystäviä ja sukulaisia. Kotikaupunki näyttäytyy pitkän maailmanmatkan jälkeen uudessa valossa. Erityisesti Vesijärven satama on tehnyt häneen vaikutuksen. Kerran hän esitteli järvimaisemaa ulkomaalaiselle ystävälleen ja käänsi Vesijärven nimen englanniksi Water Lake.
– Ystäväni ihmetteli, kuinka täällä on osattu antaa järvelle niin hieno nimi. Nauroimme yhdessä. En ollut koskaan ajatellut asiaa sillä tavalla.
Nuorille toimittajan urasta haaveileville Virtasella on selkeä neuvo: maailmalle kannattaa lähteä rohkeasti, mutta ammattitaito on rakennettava huolella.
– Kannattaa hakeutua alueille, joilla ei ole pysyviä kirjeenvaihtajia. Ensimmäiset julkaistut jutut ovat tärkeitä. Nykyään toimittajan pitää osata kirjoittaa, kuvata ja editoida.
Launeen yhteislyseosta maailmalle lähtenyt toimittaja palaa lopulta samaan ajatukseen, jonka hän oppi jo kouluaikoinaan. Mahdollisuuksia ei kannata sulkea pois liian varhain.
Petri Görman