Mini-Lahden leikkialueita kiertää ajorata liikennemerkkeineen ja ajoratamerkintöineen
Aurinkoisena syyssunnuntain iltapäivänä me – isovanhemmat ja pian kaksivuotias lapsenlapsemme – suuntaisimme kohti Launeen Perhepuistoa. Päämääränä oli testata vastikään uudistunut Liikennekaupunki, metodina aina hyväksi todettu havainnointi.
Etukäteen aidatun alueen myllerrystä ja remontin etenemistä seuranneena tiesin mitä odottaa. Ulkopuolelta katsottuna Lahden maamerkkien ympärille rakennettu minimittainen kokonaisuus näyttää mainiolta. Koko aluetta hallitsee kukkula, jonka päälle on sijoitettu radiomastot ja kukkulan alastulorinteelle kolme hyppyrimäkien mallista liukumäkeä. Kukkulalle istutettuja havupuita kiertävät pienoiset pitkospuut.
Alueelle eteläpuolelta sisään tuleva bongaa ensiksi kiipeilyyn ja ryömimiseen tarkoitetuttuja välineitä, muun muassa kuorma-auton ja veturin, lisäksi on myyntikojuja ja muita leikkipaikkoja. Pohjoispuolelta aidatulle alueelle saapuva puolestaan havainnoi autopesula-kyltillä varustetun rakennuksen ja sähköajoneuvojen latauspisteen – leikkisellaisen tietenkin. Aiemmasta bensapumpusta on näemmä ympäristökaupungin hengen mukaisesti luovuttu.
Sinisellä alustalla sivummalla näkyy vanerista sommiteltu laiva ruoreineen ja sen edessä yllättäen terävähampainen alligaattori, joka toimii myös istuimena. Sisältyyköhän siihen ilkikurinen viittaus kalamiesten kertomuksille Vesijärven jättihauesta?
Koko alueella risteilee ajorata liikennemerkkeineen. Varsinaisella toimintakaudella käytössä lienevät liikennekaupungin kalustukseen kuuluvat ajoneuvot. Millaisista menopeleistä on kyse, sitä emme päässeet todistamaan.
Testipäivänä liikkeellä oli kaikenikäistä kansaa, vauvoja ja leikki-ikäisiä huoltojoukkoineen rattailla ja ilman, samoin alakouluikäisiä ja sitä vanhempiakin lapsia. Osa pikkuväestä liikkui ajoradoilla omilla pyörillään, vähän vanhemmat myös potkulaudoilla, varsin vauhdikkaastikin. Siinä seassa sitten risteilivät jalan liikkuvat, me muiden mukana.
Mietin mikä mahtaa olla tilanne sitten kun kiivain toimintakausi on käynnissä. Opetustarkoitusta tavoittelevat liikennemerkit ja suojatiet ovat ehkä kaunis ajatus, mutta tuskin palvelevat alkuperäistä tavoitetta saati turvallisuutta enempää kuin se kuuluisa lausahdus, että vahinko ei tule kello kaulassa.
Kolmikkomme ponkaisi aidatulle alueelle eteläisen sisääntulon puolelta. Taapero suuntasi pienen epäröinnin jälkeen kuorma-autolle, ihaili puupyöriä, kiipesi ohjaamoon ja pyöritti pari kertaa rattia. Sitten mentiinkin jo lujaa hyppyrimäkiä kohti, siellä kierros pitkospuilla ja pienimmästä liukumäestä pari laskua.
Matka jatkui ajoradan varressa sijaitsevalle jäätelökioskille. Lapsukaisemme otti mallia paikalla olleesta esikouluikäisestä ja pasteerasi itsensä myyntikojun taakse. Myyjätär ei hämmentynyt, kertoi vain kauppaavansa kympillä tötteröitä, joten mitä saisi olla. Kaupat tehtiin molempien myyjien kanssa. Näkymättömän rahan liikettä ei laulun sanoin tuntenut tahi huomannut.
Viimeinen etappi ennen kotiin lähtöä oli autopesula, jonka läpsyvistä sisään- ja ulostuloverhoista riitti riemua useamman kierroksen verran. Lopulta lapsenlapsi päätti että testaus oli tässä ja totesi ykskantaan: pannukakkua. Välipala oli jätetty odottamaan kotiinpaluuta.
Matkalla kotiin testiryhmämme seurasi hetken läheisen koirapuiston touhuja ja kaksivuotias pääsi silittämään aitauksesta poistuvaa Onni-koiraa. Pannukakkua ja pakasteesta sulatettuja mansikoita nautiskellessa muisteltiin vielä tovi retkeämme.
Mikä toimi: Mini-Lahti -idea
Mikä ei toiminut: Pyörien päällä liikkuville tarkoitettu liikennesääntöjen opetusrata keskellä leikkikentän vilinää ei palvele tarkoitustaan.
Paras paikka havainnoinnin perusteella: Autopesulan läpikulku oli lyhytaikaisen kokemuksen perusteella monen leikki-ikäisen mielipuuhaa – pyörillä, potkulaudoilla tai ilman.
Mitä jäi kaksivuotiaalle mieleen retkestä: Onni-koira.
Tuija Veirto
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka on asunut pitkään Etelä-Lahdessa