Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa


Salinkallion koulun tontti on nyt suurennuslasin alla tarkastelussa. Lahden kaupungin Tilakeskus on hakenut koululle purkulupaa ja nyt alueen kohtaloa pohditaan asemakaavaluonnoksessa. Koulutoiminta päättyi Salinkalliolla jo viime vuosikymmenen lopulla ja rakennus jäi silloin tyhjilleen.
Asemakaavoituksen tavoitteena on löytää alueelle taloudellisesti, kaupunkikuvallisesti ja asukkaiden kannalta kestävä ratkaisu. Kaavatyöstä vastaa kaavoitusarkkitehti Heidi Kontulainen ja suunnitteluinsinööri Riina Puusaari, joiden mukaan kyse on poikkeuksellisen merkittävästä kokonaisuudesta.

Salinkallion vanha koulu sijaitsee maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaalla alueella.
– Samalla se on aikakautensa hieno kouluarkkitehtuurin edustaja, kaavoitusarkkitehti Kontulainen toteaa.

Kaavoitusarkkitehdin mukaan tämä on yksi syy siihen, että alueen tulevaisuutta ei voida ratkaista kevyesti.
– Koulurakennus on arkkitehtonisesti hieno ja se oli monin tavoin aikaansa edellä. Siellä on 27 eri tasoa, mikä tekee siitä uniikin, mutta myös vaikean muuttaa mihinkään uuteen käyttöön.

Kolme eri vaihtoehtoa

Kaavatyössä tutkitaan kolmea vaihtoehtoa. Ensimmäinen niistä olisi rakennuksen osittainen tai kokonainen säilyttäminen. Tällä hetkellä se näyttää kuitenkin haastavalta.
– Esteettömyysvaatimukset ja rakennuksen monitasoisuus ovat isoja kysymyksiä. Peruskorjaustarve on laaja. Jos löydämme toimijan, joka haluaa tarttua haasteeseen ja pystyy huomioimaan esteettömyyden edes osittain, ratkaisu voisi olla mahdollinen.

Hoiva- ja palveluasumista on myös pohdittu, mutta Kontulaisen mukaan rakennus ei luonnostaan taivu siihen helposti.
– Toinen kehityspolku on koulun purkaminen ja alueen kaavoittaminen asuinrakentamiseen. Tästä on nyt laadittu kaksi versiota.

Ensimmäinen vaihtoehto on perinteinen omakotitalovaltainen kokonaisuus.
– Launeen alueelle tämä sopisi luontevasti, sillä ympäristö on viihtyisä, perhemyönteinen ja liikenteen suhteen rauhallinen.

Toisessa versiossa rakentaminen olisi tiiviimpää.
– Suunnitteilla on kaupunkipientaloja eli omakotitalojen ja rivitalojen välimuotoja, pienille tonteille sijoittuvia kytkettyjä pientaloja. Tällöin alue täydentyisi uudella, Launeella aiemmin harvinaisella asumismuodolla.

Kaavataloudelliset näkökulmat vaikuttavat ratkaisuun merkittävästi.
– Jos kaavoitamme vain pari tonttia vanhan koulun kohdalle, katu- ja vesihuoltoverkoston rakentaminen ei ole kaupungille järkevää. Tonttien määrän pitää olla riittävä, jotta hanke on taloudellisesti perusteltu, Kontulainen muistuttaa.

Urheilukenttä ja kaukalo ovat asukkaille tärkeitä

Salinkallion koulun kenttä ja kaukalo ovat lahtelaisille tuttuja lähiliikuntapaikkoja. Kaavatyössä ne ovat nousseet esiin vahvoina arvoina.
– Syksyllä järjestetyssä kaavakävelyssä paikalliset asukkaat olivat aktiivisia. Viesti oli selkeä, että kenttä ja kaukalo ovat alueelle tärkeitä. Samalla niistä on kuitenkin aiheutunut melua ja muuta häiriötä varsinkin lähimmille kiinteistöille.

Jos koulurakennus puretaan ja alueelle rakennetaan, niin kentälle ja kaukalolle ei nykyisessä muodossa jäisi tilaa.
– Silloin kaupungin olisi tutkittava, mahtuuko alueelle tai lähistölle korvaavaa, pienempää lähiliikuntapaikkaa. Toisaalta alueen asema on siinä mielessä hyvä, että esimerkiksi Launeen perhepuisto sijaitsee hyvin lähellä.

Lähiliikunta on tärkeä arvo etelälahtelaisille ihmisille.
– Pohdimme, millaisia uusia ratkaisuja luistelulle ja liikunnalle voidaan tarjota, jos nykyisistä paikoista joudutaan luopumaan.

Liikuntapalvelut ovat tuoneet mukaan oman näkemyksensä.
– Kaukalolle olisi käyttöä myös muualla, jos sitä ei voida säilyttää Launeella.

Asukkaiden ja viranomaisten ääni ratkaisee seuraavan vaiheen

Asemakaavasta on laadittu kolme erilaista luonnosvaihtoehtoa. Tämä aineisto on nähtävillä 18.12.2025–16.1.2026. Silloin siitä voi jättää mielipiteen. Kaavaluonnoksen vaihtoehdot ovat esillä kaupungin verkkosivuilla lahti.fi/nytnahtavilla sekä Palvelutorin Osallistumistila Kympissä ja pääkirjastossa. Launeen kirjastossa kaavaluonnokseen voi tutustua 31.12.2025 asti. Kaupunki tiedottaa osallisia ja yhteistyöviranomaisilta pyydetään lausunnot sekä asiaa punnitaan myös talouden näkökulmasta.

Kontulaisen mukaan palautteella on suuri vaikutus.
– Jos palaute on ristiriitaista tai luonnos herättää uusia kysymyksiä, niin meidän täytyy ehkä palata lähtöruutuun. Se voi tarkoittaa uuden tilaisuuden järjestämistä ja laajempaa jatkotyöstöä. Toivottavasti kuitenkin tyhjillään olevan koulun kysymys saataisiin tavalla tai toisella ratkaistua pian, ettei ilkivallan torjuntaan tarvitsisi käyttää enää kaupungin varoja.

Asemakaavamuutos etenee lautakuntakäsittelyyn alkukevään aikana. Aikataulu tarkentuu, kun palautteen määrä ja sisältö ovat tiedossa.
– Laune on tasapainoinen ja kysytty asuinalue. Siellä asuu eri-ikäisiä ihmisryhmiä ja erilaisia perheitä, eikä Salinkallion tontti ole ongelmakohde missään suunnitelmassa.

Nyt näemme, mikä on asukkaiden ja viranomaisten näkemys eri vaihtoehdoista.
– Jos naapuruston ja viranomaisten mielestä omakotitontit eivät sovi alueelle, niin se kertoo paljon. Toisaalta kaupunkipientalot toisivat Launeelle uudenlaista rakentamista.

Edessä on kaupunkikuvallisesti iso päätös ja samalla mahdollisuus muokata arvokasta aluetta seuraaviksi vuosikymmeniksi.
– Kaavoitus on monivaiheinen ja moniulotteinen prosessi, johon osallistuvat monet kaupungin organisaatiot. Nyt ratkaistaan, millainen tulevaisuus Salinkalliolle rakennetaan.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
ARKISTO