Petri Liski on mukana Kansallisteatterin uudessa Täällä Pohjantähden alla -näytelmässä, jonka ohjaa Lahden kaupunginteatterin johtaja Lauri Maijala.
Lahtelainen näyttelijä Petri Liski valmistautuu suureen haasteeseen. Hän on mukana Kansallisteatterin uudessa Täällä Pohjantähden alla -näytelmässä, joka saa ensi-iltansa 24. syyskuuta.
– Tämä näytelmä on nyt minulle once in a lifetime -kokemus. Minulla on myös useampi rooli, koska esitän agitaattori Eetu Salinia ja Töyryn isäntää sekä kolmannessa näytöksessä Jussi Muilua.
Näyttelijä Liski on iloinen siitä, että hän sai vielä uransa tässä vaiheessa mahdollisuuden olla mukana klassikossa.
– Väinö Linnan trilogian tarina on tuttu ennen kaikkea elokuvien kautta, vaikka olen tietenkin nähnyt useita teatteriversioita.
Kirjailija Väinö Linnan alkuperäinen trilogia sisältää valtavan määrän tekstiä, mutta Kansallisteatterissa se on tiivistetty kahden väliajan sekä kolmen ja puolen tunnin esitykseksi.
– Ohjaaja Lauri Maijalan versio poikkeaa sekä kirjasta että tunnetuista elokuvista. Jo ensimmäisiin harjoituksiin tuodusta materiaalista varmaan puolet jäi pois. Harjoitusprosessi on raakaa peliä myös näyttelijöille, koska ensin opetellaan valtava määrä tekstiä ja sitten todetaan, ettei kaikki mahdu mukaan. Näin sen täytyy mennä, koska muuten esitys ei pysy kasassa.
Uusi tulkinta ei Liskin mukaan kumarra menneitä.
– Tämä on oma itsenäinen teos, joka luo uutta näkökulmaa. Ei voi sanoa, että joku henkilö olisi sillä tavalla kuin yleisö ehkä luulisi. Dramaturgia on erilainen kuin mihin suomalaiset ovat tottuneet.
Kaksoisroolit näyttävät yhteiskunnan ristiriidat
Liskillä on vastuullaan kolme roolia, jotka heijastavat eri puolia suomalaisesta yhteiskunnasta. Agitaattori Eetu Salin on alistetun kansanosan puolestapuhuja, joka kohdistaa kritiikkinsä suoraan porvaristoon.
– Salin manaa heidät alimpaan helvettiin ja vaatii kansaa nousemaan barrikadeille. Hänen energiansa tarttuu näyttelijäänkin.
Töyryn isäntä puolestaan edustaa vastakkaista maailmaa.
– Hän on lainkuuliainen maanomistaja, joka puolustaa tekojaan aikansa säädösten mukaisina. Hänen viimeiset sanansa näytelmässä ovat pysäyttävät. Hän sanoo, että en ole tietääkseni tehnyt mitään väärää.
Näyttelijän tehtävä olla aina roolihenkilönsä puolella, vaikka hän tekisi tekoja, jotka nykypäivän silmin näyttävät kovilta.
– Töyryn isännän näkökulmasta hän toimii oikein, vaikka se vaatisi torppareilta uhrauksia. Tässä näytelmässä on tärkeää, että kummankaan osapuolen näkökulmaa ei aseteta toisen yläpuolelle. Niin ohjaajakin on halunnut.
Liski kertoo viihtyvänsä ehkä parhaiten kaikkien muiluttajien isän Jussi Muilun roolissa, koska lapualaisten kohtaus on toteutettu yllättävällä tavalla.
– Koreografiassa on kauhun kaikuja, mutta myös huumoria.
Odotukset korkealla ja ensi-ilta on jo ovella
Esitys siirtyy vuosikymmeneltä toiselle, ja mukana on suuria joukkokohtauksia, joissa näyttelijät ja tekninen henkilökunta työskentelevät yhdessä.
– Intensiteetti on suuri ja yleisö kokee sen myös katsomossa.
Työryhmän fiilis on ollut todella hyvä.
– Me olemme harjoitelleet energisesti ja luoneet uutta tulkintaa positiivisessa hengessä. Voin luvata jo nyt, että tästä tulee odotusten väärtti teos voimakkuudessaan ja tunteikkuudessaan.
Kansallisteatterin klassikkonäytelmän ennakkokiinnostus on ollut suurta ja lippuja on varattu ensi kevääseen saakka.
– Odotukset ovat jo tässä vaiheessa täyttyneet, mutta kyllä ensi-ilta on aina erityinen hetki ja sitä ei voi verrata mihinkään
Liski ei ole tavoitellut tiettyjä rooleja uransa aikana, eikä myöskään tähän teokseen.
– Minulla ei ole ollut tapana esittää toiverooleja. Olen tyytyväinen siihen, mitä saan tehdä. Ja tämä on todella iso asia.
Petri Görman


