Muusikko Lipa Liukkonen: Tämä levy on suomalaisen miehen päiväkirja

Kuva: Lipa Liukkonen & Laitakaupungin kulkijat olivat keikalla ravintola Virastossa 12.10.
– Jengi diggaili uusista biiseistä. Keikalla oli myös paljon kavereita ja tuttuja kuuntelemassa meitä.
Tästä on nyt hyvä jatkaa eteenpäin, muusikko Lipa Liukkonen kertoo.


Lipa Liukkonen & Laitakaupungin kulkijat julkaisi ensimmäisen levynsä 4.10. Yhtyeen levynjulkaisukeikka järjestettiin ravintola Virastossa 12.10. Elämänkaari-levyn ensimmäiset singlet julkaistiin jo vuonna 2022. Singlet Mustaa jäätä ja Villi tyttö ovat saaneet mukavasti radiosoittoa sekä kaupallisilla radioasemilla että myös Ylellä.
– Nyt on tyhjä olo, kun kahdeksan singleä on julkaistu ja albumi on valmis. Onnistunut keikka kotikaupungissa toi myös hyvän mielen koko bändille.

Laitakadun kulkijat suunnittelee pientä kiertuetta Etelä-Suomen alueelle.
– Nyt olisi oikea hetki katsoa, millainen suosio bändillä on Lahden ulkopuolella.

Elämänkaari -levy on muusikko Liukkosen mukaan eräänlainen suomalaisen miehen päiväkirja.
– Nämä tarinat ovat totta ja ne ovat tapahtuneet minulle elämäni varrella.

Liukkonen kertoo, että tuottajan kanssa on sovittu jo palaveri lokakuun lopulle.
– Pöytälaatikossa on olemassa jo valmiita biisejä. On todennäköistä, että seuraava levy on kantri-henkisempää

Kantrimusiikki inspiroi yhä enemmän

– Katsoin suoratoistopalvelusta draamasarjaa Nashvillestä. Se kertoi paikallisista kantrimuusikoista. Inspiroiduin tämän sarjan myötä kantrimusiikista erittäin paljon.

Todennäköisesti bändin musiikillinen tyyli on tulevaisuudessa enemmän kantrihenkisempää kuin nyt.
– Tämä levy sisälsi iskelmä- ja kantrimusiikkia, mutta nyt olemme siinä bändinä vaiheessa, että on päätettävä tulevaisuuden musiikillinen suunta.

Liukkonen vieraili Nashvillessä vuosi sitten ja matka teki muusikkoon suuren vaikutuksen.
– Kierrettiin Nashvillessä kaikki kantrimuseot ja ravintolat läpi. Hengitin siellä samaa ilmaa kuin Johnny Cash aikoinaan.

Nashvillestä haettu oppi tuonee muusikolle lisää ideoita suomalaisen kantrimusiikin kirjoitustyöhön.
– Omaan musiikilliseen ilmaisuun matka toi lisävarmuutta.

Kantrissa tarinat ovat olleet aina keskiössä.
– Suomalainen kantri on aina kaihoisaa ja mollivoittoista. Tämä levy on sopivan kaihoisaa suomalaismiehen makuun.

Soittamisen pitää olla hauskaa

– Toivottavasti joku printtimedia tekisi levyarvosteluja uudesta albumistamme. Se olisi minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia.

Uutta albumia on striimattu yli 4000 kertaa viikon aikana.
– Se on mielestäni ihan mukava saavutus meille.

Muusikko Liukkonen uskoo, että ahkeralla, määrätietoisella ja nöyrällä asenteella palkinto vielä tulee jossain vaiheessa.
– Soittamisen pitää olla aina mukavaa. Tällä hetkellä keikkailimme vain kysynnän mukaisesti.

Genren tarkistus jäi Liukkosen mielestä puolitiehen uuden levyn kanssa.
– Seuraavalle levylle kirjoitetaan todennäköisesti vain kantribiisejä. Siltä ainakin nyt tuntuu.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Laura Voutilainen palaa Lahteen laulamaan ja naurattamaan – luvassa on imitaatioita ja joulun tunnelmaa
Launeen yhteislyseosta maailman kriisialueille – Rauli Virtanen oppi Lahdessa luottamaan ihmisiin
Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
ARKISTO