Puheenjohtaja Timo Vento: Maanpuolustustyö kiinnostaa kansalaisia yhä enemmän

kuva: Neuvostoliittolainen panssarivaunu kiinnosti tapahtumavieraita


Hennala herää yhdistys on maanpuolustustyötä tekevä järjestö. Puheenjohtaja Timo Vento kertoo, että yhdistys kunnioittaa Hennalan alueen perinnettä ja haluaa viestittää siitä myös tuleville sukupolville.
– Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin vuonna 2017. Koronan vuoksi yksi tapahtuma jäi väliin.

Perinnetiedon kerääminen ja sen levittäminen merkittävästoä suomalaisesta sotilasalueesta on yhdistyksen tärkein tehtävä.
– Hennalassa tapahtui paljon asioita reilun 100 vuoden aikana. Alueeseen liittyy paljon merkittäviä historiallisia tapahtumia, joista kerromme vieraille, jos asioista kysytään.

Kaikki päijäthämäläiset maanpuolustusjärjestöt ovat olleet aina mukana tapahtumassa.
– Panssarimuseo on ollut meidän yhteistyökumppani alusta lähtien. Kevyt neuvostoliittolainen T-26 taistelupanssarivaunu oli esittelyvuorossa tänä vuonna.

Myös Pioneerikilta Vekaranjärveltä esitteli omaa kalustoaan Hennalassa.
– He esittelivät miinanraivausta ja siihen liittyvää erikoiskalustoa.
– Hernekeitto perinteisen reseptin mukaisesti tarjottuna on tämän tapahtuman kestosuosikki. Sen lisäksi sotilaskodin munkkikahveja moni odottaa.

Puheenjohtaja Vento on sitä mieltä, että Hennalan varuskunnan lakkauttaminen vuonna 2014 oli menetys Lahden talousalueelle.
– Se on hienoa, että nyt portit on auki suurelle yleisölle.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Laura Voutilainen palaa Lahteen laulamaan ja naurattamaan – luvassa on imitaatioita ja joulun tunnelmaa
Launeen yhteislyseosta maailman kriisialueille – Rauli Virtanen oppi Lahdessa luottamaan ihmisiin
Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
ARKISTO