Puksu-junalla Laune tutuksi

kuva: Puksu-juna vie ihmisiä keskelle Launeen tarinoita kesäkuun alussa. Nyt voi antaa ideoita tähän projektiin omakotiyhdistyksen hallituksen jäsenille sanoo Launeen asukas- ja omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Suvi Lehtinen


– Jos haluat nähdä Etelä-Lahden aluetta ja Launetta hieman eri näkökulmasta, niin lähde Puksu-junan mukaan matkaan 4.6. Meillä on tarkoitus kertoa tarinoita rakkaasta kaupunginosastamme ihmisille, Launeen asukas- ja omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Suvi Lehtinen kertoo.

Omakotiyhdistyksen aktiivit ovat suunnitelleet tapahtumaa kevään aikana, koska Lahden kaupunkioppailla ei ole olemassa palvelua, joka koskisi erityisesti launeelaisia.
– Nyt haluamme tietää, mitä sinä haluaisit kertoa Launeen alueesta ihmisille, jotka eivät tiedä siitä vielä mitään. Jokaisen henkilökohtainen muistelo asiasta on tärkeä.

Omakotiyhdistyksen uusi puheenjohtaja toivoo, että heidän sähköpostinsa täyttyisi ideoista ja tarinoista.
– Kun tartumme toimeen oikein kunnolla, niin saamme kuukaudessa aikaan mielenkiintoisen kokonaisuuden. Sen tiedän, että tarinoita Launeella riittää ja paljon. Lähetä meille ideasi 26.5. mennessä

Jokainen tarina on kertomisen arvoinen puheenjohtajan mielestä.
– Rohkaisemme ihmisiä nyt kirjoittamaan tavallisista arjen asioista. Missä on ollut jokin kauppa tai missä olivat parhaat kiipleilypuut? Nyt toivomme, että pöytälaatikkoon kätketyt tarinat löytävät tiensä omakotiyhdistyksen sähköpostiin.

Puheenjohtaja Lehtinen uskoo, että Puksu-junalla tehdään useampi matka, jos ihmiset innostuvat asiasta oikein kunnolla.
– Yhdistyksen jäsenet odottavat tätä asiaa innostuneena ja haluavat kannustaa paikallisia ihmisiä osallistumaan yhteiseen hyvään työhön tällä tavalla.

Launeen asukas- ja omakotiyhdistys kerää tarinoita myös siltä varalta, että se joskus tulevaisuudessa kirjoituttaa historiikin.

Kevätkarnevaalit ovat taas toukokuussa

Launeen asukas- ja omakotiyhdistys järjestää perinteiset kevätkarnevaalit 25.5. Launeen kirjastolla.
– Perinteiseen tapaan yhdistys valitsee Vuoden launeelaisen silloin. Vielä emme tiedä, kuka tämän palkinnon saa.

Yhteisöllinen kevättapahtuma kokoaa paljon paikallista väkeä kirjastolle ja myös tänä vuonna järjestäjät odottavat paikalle runsaasti myyjiä ja yleisöä.
– Yhdistys myy kahvia, lettuja ja makkaraa. Sen lisäksi järjestämme perinteisesti myös arpajaiset ja peräkonttikirppiksen. Myös kulttuuritarjonta on aktiivista. Sen lisäksi myös Lahden kaupungin ympäristöneuvoja on paikalla.

Puheenjohtajan mielestä tapahtumaa odotetaan aina ja siitä on muodostunut ajan kuluessa tärkeä tapahtuma launeelaisille.
– Tämä on hyvän mielen tapahtuma, jota on aina kiva järjestää. On mukavaa tehdä hyvää oman asuinyhteisön eteen.

Petri Görman

*****************************************************************
Kerro tai kirjoita tarinoita Launeelta omakotiyhdistykselle!
Lähetä ne alla olevaan sähköpostiin viimeistään 26.5.
launeen.oky@gmail.com

Launeen asukas- ja omakotiyhdistys
c/o Muta & Kakku
Launeenkatu 82
15610 Lahti
*****************************************************************

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO