Superhyvät rintsikat toivat nuorta energiaa Helsingin kaduille ja kauppakeskuksiin Ultra Bra -yhtyeen hiteillä.
Kun Ultra Bra -yhtye palasi viikonloppuna Olympiastadionin lavalle, niin mukana oli myös joukko nuoria laulajia, muusikoita ja tanssijoita Vantaan Vaskivuoren lukiosta. Yhteistyö syntyi kuin itsestään ja tarjosi lukiolaisille kokemuksen, jota moni kuvailee ainutkertaiseksi.
– Meidän musiikinopettajat ovat muusikoita ja heidän verkostonsa ovat valtavat. Niiden kautta syntyi idea, että Vaskivuoren bändit voisivat soittaa Ultra Bra -yhtyeen kappaleita pitkin Helsingin keskustaa matkalla kohti stadionia, kertoo rehtori Elina Arokannas, joka on seurannut opiskelijoiden matkaa projektin alusta loppuun.
Lahtelaistaustaisen rehtori Arokannaksen mukaan Ultra Bra -projekti oli monelle nuorelle unelmien täyttymys.
– Olen itse ollut Ultra Bra -fani nuorena. Sinä lähdit pois- ja Minä suojelen sinua kaikelta -biisit ovat edelleen omia suosikkejani, Arokannas paljastaa hymyillen.
Rehtorin mielestä tällaiset kokemukset auttavat nuoria rakentamaan omaa muusikon polkuaan.
– Se on valtavan iso juttu, että nuori saa jo lukioaikana työskennellä ammattilaisten kanssa ja nähdä, mitä lavan takana tapahtuu. Se lisää motivaatiota ja tuo uskoa siihen, että oma unelma on mahdollinen.
Olympiastadionin keikka jäi elämään opiskelijoiden muistoihin ja monen polku musiikin parissa sai siitä uutta vauhtia.
– Vaskivuoren lukion tarina osoittaa, että kun verkostoja, luottamusta ja intohimoa yhdistetään, syntyy mahdollisuuksia, jotka kantavat pitkälle.
Verkostoista syntyy mahdollisuuksia
Vaskivuoren lukiosta lähti perjantaina ja lauantaina viisi eri bändiä esiintymään ympäri Helsinkiä. Yhtyeet eivät olleet projektia varten koottuja kokoonpanoja, vaan jo olemassa olevia bändejä. Superhyvät rintsikat soittaa muutenkin Ultra Bran biisejä ja muut bändit olivat tätä tuotantoa varten sovittaneet biisit heille sopiviksi.
– Nuoret rakastavat soittaa Ultra Bra -yhtyeen tuotantoa, ja yksi bändeistämme, Superhyvät rintsikat on tehnyt yhtyeelle tribuutteja jo vuosia.
Projektin käytännön toteutuksesta vastasi rockmusiikin opettaja Pekka Rautio, joka huolehti bändien treeneistä ja valmensi nuoret suuren yleisön eteen.
– Tällaiset projektit tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuden nähdä, millaista muusikon työ on tosielämässä ja millaisia vaatimuksia ammattilaisille asetetaan. On tärkeää päästä kokemaan, mitä tuotannot oikeasti tarkoittavat.
Ultra Bran konsertti oli suuren maailman meininkiä, kuten muun muassa aikataulut, tekniikka ja tuotannon eri roolit.
– Se on sellaista tietoa ja kokemusta, jota ei voi oppikirjoista saada.
Nuoret saivat projektista valtavasti näkyvyyttä ja itseluottamusta.
– Palautteet yleisöltä ja tuotantotiimiltä olivat ylistäviä. Nuorten taitavuutta, rohkeutta ja esiintymisen iloa kiiteltiin vuolaasti, rehtori Arokannas kertoo
Opiskelijat ovat kertoneet myös rehtorille, että tämä oli mieletön ja ainutkertainen kokemus.
– He näkivät läheltä, mitä kaikkea stadionin konsertin taustalla tapahtuu ja saivat soittaa erilaisille yleisöille, joita he eivät muuten tavoittaisi.
Tilat ja luottamus luovat mahdollisuuksia
Vaskivuoren lukio tunnetaan musiikin erityistehtävästään, jonne otetaan pääsykokeiden kautta vuosittain 32 uutta opiskelijaa. Musiikin opiskelu on kuitenkin avointa kaikille lukiolaisille, ja esimerkiksi bändeihin ja kuoroihin osallistuu paljon myös yleislinjan opiskelijoita.
– Lukio on viime vuosina investoinut merkittävästi tiloihinsa.
Uusi sävelsiipi tarjoaa huippuluokan akustiikan ja tekniset mahdollisuudet, ja opiskelijat voivat käyttää tiloja myös itsenäisesti.
– Meillä luotetaan nuoriin. He saavat harjoitella omissa bändeissään ja käyttää tiloja ilman opettajia. Se mahdollistaa tämänkaltaisten projektien syntymisen. Ilmapiiri on, että tehdään yhdessä ja kannustetaan, Arokannas sanoo.
Vaskivuoren lukio on noussut yhdeksi pääkaupunkiseudun suosituimmista musiikkilukioista.
– Hakijoita on enemmän kuin Sibelius-lukioon, ja syynä on se, että opiskelijat tietävät saavansa koulussa poikkeuksellisen paljon esiintymismahdollisuuksia.
Vantaan kaupunki tilaa Vaskivuoren lukiolta esiintyjiä juhliinsa.
– Olemme usein myös Opetushallituksen tilaisuuksissa mukana
Yksi lukion suurimmista vuosittaisista projekteista on oma musikaalituotanto, joka tunnetaan korkeasta laadustaan.
– Meidän musikaalien taso on erinomainen. Saamme oikeudet isoihin teoksiin, koska tuotantomme ovat aina laadukkaita. Nuoret tietävät jo tullessaan, että täällä he pääsevät lavalle ja saavat kokea, millaista työ on oikeissa tuotannoissa, rehtori sanoo ylpeänä.
Petri Görman


