Lahden seudun oppaat ry:n 50-vuotista taivalta juhlistetaan myös näyttelyllä Lahden pääkirjastossa. Esillä on valokuvia, historiatietoa ja vanhoja opaspukuja.
Lahden seudun oppaat ry viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Puheenjohtaja Annukka Linnisen mukaan kesästä on tulossa poikkeuksellisen vilkas.
– Opastuskierroksia järjestetään ennätysmäärä niin Lahdessa kuin muuallakin Päijät-Hämeessä. Meillä on ilahduttavan paljon myös uusia kierroksia, Linninen kertoo tyytyväisenä.
Tuttujen suosikkikierrosten rinnalle on tuotu tuoreita teemoja, kuten Lahtelaisia bändejä sekä Murhia ja mysteereitä – selittämättömiä tarinoita Heinolassa. Sen lisäksi järjestetään Geopark-koskikierros Asikkalassa, Lahdessa ja Sysmässä sekä paljon kiinnostavia bussikierroksia.
– Vuoden 1918 tapahtumat kiinnostavat erityisesti miespuolista yleisöä, ja hautausmaakierrokset ovat vuodesta toiseen yleisön suosikkeja. Uutuuksina nähdään tänä kesänä luontohenkiset hautausmaakierrokset sekä Levolla että Nastolassa.
Erikoisuutena juhlavuonna on opaskierros Lanu-puistossa, sillä kuvanveistäjä Olavi Lanun syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta.
– Myös rooliopastukset, kuten Rouva Lindin kierrokset, ovat nousseet yleisön suosikeiksi. Ne tuovat elävän tarinallisuuden osaksi kierrosta.
Yhdistyksessä toimii tällä hetkellä 34 opasjäsentä, joista osa työskentelee matkailualalla ja osa toimii oppaana harrastuspohjalta. Linninen itse on ollut mukana vuodesta 2017 ja toimii erä- ja luonto-oppaana.
– Oppaiden koulutus tapahtuu yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Koulutuksen jälkeen on mahdollisuus saada virallinen ammattitutkinto. Salpaus-selkä Geopark -oppaita kurssitetaan erikseen.
Salpausselkä on geologisesti merkittävä kohde
Salpausselkä Geopark on Unescon myöntämä status geologisesti merkittäville alueille. Lahden seudun oppaat ry:lle on myönnetty virallinen Geopark-partneristatus.
– Tämä mahdollistaa Geopark-logojen käytön markkinoinnissa. Se myös osoittaa, että järjestämme vastuullista opastustoimintaa. Minulla on ilo sanoa, että monilla jäsenillämme on myös Geopark-pätevyys, Linninen toteaa.
Lahden tarinat ja geologia kulkevat käsi kädessä
– Vesi on muovannut alueen harjut, järvet ja supat, kuten Pulkkilanharjun. Se on luonut Salpausselän ainutlaatuisen maiseman.
Veden muovaama maisema toimii myös alueen markkinointilauseena.
– Lahti on Järvi-Suomen portti ja paikallinen pohjavesi on alueelle elintärkeä luonnonvara.
Kesä on vilkkainta aikaa ja silloin opastuskierroksia järjestetään paljon, mutta myös syksyllä on mahdollisuus nauttia opastetuista kaupunkikierroksista Lahdessa.
– Kannustan sekä paikallisia että turisteja osallistumaan opastetuille kierroksille. Jaettu ilo on paras ilo.
Opastuksilla ei pelkästään kuunnella oppaita, vaan asiakkaat jakavat myös omia muistojaan ja kokemuksiaan.
– Siinä syntyy mukavaa vuoropuhelua. Usein lähdemme retkelle kauemmas, vaikka omassa kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa, Linninen muistuttaa.
Petri Görman


