Samae Koskinen vierailee Renkomäen kirjastossa 4. maaliskuuta. Muusikon esikoisromaani Aina on itketty on henkilökohtainen kasvutarina ja puheenvuoro myrkyllisiä rakenteita vastaan.
(kuva Ville Malja)

---

Muusikko ja kirjailija Samae Koskinen vierailee Renkomäen kirjastossa Lahdessa tiistaina 4.3. Hän saapuu kertomaan esikoisromaanistaan Aina on itketty, joka ilmestyi vuosi sitten.

Kaksinäytöksinen kasvutarina pohjautuu miehen omiin elämänkokemuksiin ja kertoo siitä, miten myrkyllisestä työsuhteesta voi löytää tien ulos.
Koskinen tunnetaan pitkän linjan lauluntekijänä, mutta kirjailijaksi ryhtyminen ei ollut hänelle itsestäänselvyys.
– Sanoin aina, että teen vain poplauluja. En ajatellut, että minulla olisi mitään kirjallisia ambitioita.

Poplauluista romaaniksi

Ajatus kirjasta syntyi yllättävällä tavalla. Koskinen kirjoitti vuosikymmenen alussa Suomen Kirjallisuuden Seuralle esseitä siitä, miten hänen laulunsa syntyvät. Kustannustoimittaja kysyi, olisiko hän koskaan ajatellut kirjoittaa kirjaa.
– Vastasin silloin, että en. Huomasin kuitenkin, kuinka mukavaa kirjoittaminen oli. Sain vielä kehuja tekstistäni ja se jäi mieleen.

Kolme vuotta sitten Koskinen soitti samalle kustannustoimittajalle uudelleen.
– Sanoin, että nyt minulla on idea kirjaksi. Nyt minulla on tarina, jota en pysty kertomaan muuten kuin romaanin muodossa.

Aina on itketty on vilpitön ja henkilökohtainen teos.
– Se kuvaa kasvua ja vaikeita valintoja.

Kirjan keskiössä on vallankäyttö ja epäterveet rakenteet työelämässä.

Kirja kosketti lukijoita

Koskinen kertoo yllättyneensä kirjan saamasta palautteesta. Hän on tottunut siihen, että musiikin elinkaari on lyhyt.
– Nykyään sinkun elinkaari Spotify-maailmassa on ehkä kuukausi. Laulut elävät keikoilla pidempään, mutta kirjasta tulee yhä palautetta, vaikka julkaisusta on jo vuosi.

Palaute on ollut poikkeuksellisen myönteistä.
– En saanut yhtään lyttäävää arvostelua. Helsingin Sanomatkin kirjoitti kirjastani kiltisti. Taputtelen itseäni vieläkin salaa selkään tämän asian vuoksi.

Samaan aikaan ilmestyi myös Samuli Putron kirja. Kumpikaan ei tiennyt toisen projektista etukäteen. Molemmissa teoksissa on samankaltaisia teemoja.
– Meillä on samanlainen tausta ja historia. Oli hauska huomata, että kirjoissa on paljon samoja asioita.

Koskinen toivoo, että kirja rohkaisisi ihmisiä tunnistamaan huonot vallankäytön mallit omassa elämässään.
– Halusin perustella lukijalle historian kautta, miten myrkyllisestä työsuhtesta voi lähteä. Syy, miksi kirjoitin kirjan, on se, että kukaan muu ei joutuisi kokemaan samaa kuin kirjan kertoja.

Suoraa puhetta ja toivoa

Kirjallisen työn rinnalla Koskinen jatkaa musiikin tekemistä. Uusi levy on tekeillä ja se ilmestyy syksyllä. Edellinen albumi oli hänelle irtiotto aiemmasta tuotannosta. Siinä hän käsitteli yhteiskunnallisia aiheita aiempaa suoremmin.
– Ymmärsin, että jos haluan sanoa jotain yhteiskunnallisesti merkittävää, niin se on tehtävä rautalangasta vääntäen. Kuuntelin paljon punkia, kuten Bad Religionia ja Bob Dylania. Punkissa ei ole paljon korukieltä.

Hän myöntää, että kantaa ottava musiikki on riski Suomen pienillä markkinoilla. Silti vastaanotto oli hyvä ja keikkoja oli  runsaasti.
– Ajattelin, että kukaan ei tule keikoille. Onneksi kävi päinvastoin.

Koskinen on huolissaan yhteiskunnan polarisoitumisesta. Hän kokee, että ystävistä voi tulla vihollisia mielipide-erojen vuoksi.
– Netin kommenttikentät hämärtävät todellisuutta. Keikoilla onneksi näen, että ihmiset pystyvät yhä kohtaamaan kasvotusten ja kunnioittamaan toisiaan.

Esiintymiset ovat hänelle tapa suojella luovuutta ja pitää kiinni toivosta.
– Kerron yleisölleni, että meillä on vielä toivoa. Se on minulle tärkeintä.

Petri Görman