Kuva: – Valkeakoskella ei ollut sotilasleiriä. Suurin osa naissotilaista lähti kuitenkin pakomatkalle Hämeenlinnaan, kuvittelen pääsevänsä panssarijunalla Lahdesta eteenpäin, kirjailija Marjo Ahlsten kertoo.
Lahtelainen Suomen sisällissodan tapahtumiin erikoistunut kirjailija Marjo Ahlsten julkaisi Naiskaarti 1918 -kirjan toukokuussa. Se kertoo Valkeakosken naiskaartin taisteluista Suomen sisällissodan aikana.
– Minulla on ollut jo pitkään haaveissa kirjoittaa Valkeakosken naiskaartista kirja. Se on kaikista kuuluisin, rohkein ja traagisimman lopun saanut naiskaarti.
Kirjailija Ahlsten ihmettelee, miksi kukaan ei ole kirjoittanut naiskaartista lähes 100 vuoteen, vaikka siihen viitataan useissa sisällissotaa käsittelevissä kirjoissa.
– Minä ajattelen, että heidät on haluttu tarkoituksellisesti unohtaa. Naiskaartin kohtalo on aika ruma juttu ja musta tahra Suomen historiassa. Naiskaarti oli jo antautunut ja heistä kuitenkin jokainen haluttiin tappaa.
Iso osa Valkeakosken naiskaartin sotilaista oli 15-16 -vuotiaita tyttöjä.
– Heidät teloitettiin ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Se on ollut mielestäni kauhistuttava rikos.
Ahlsten kertoo, että ensimmäisen kirjan ja samalla väitöskirjan valmistumisprosessin yhteydessä hänelle huomautettiin, että sinulla ei ole lupaa kirjoittaa teloitetuista naisista.
– Ehkä se on sanottu myös jollekin toiselle?
Tehdaspaikkakunnalla ei ollut muuta vaihtoehtoa
– Nuoret naiset lähtivät sotimaan, koska tehdaspaikkakunnilla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Valkeakoski oli jo tuolloin tunnettu tehdaspaikkakunta ja siellä sulkeutuivat tehtaat ja työpaikat, kun sisällissota alkoi.
– Mistään ei saanut palkkaa ja punakaarti lupasi maksaa 15 markkaa jokaiselle sotilaalle. Sen vuoksi naisia ja miehiä rekrytoitiin punaisten joukkoihin.
Kirjailija Ahlsten muistuttaa, että naisia ei kuitenkaan rohkaistu sotilaiksi, vaan heitä houkuteltiin keittäjiksi tai sairaanhoitajiksi.
– Myös erilaiset sotilaiden hyvinvointiin liittyvät huoltotyöt oli tarkoitettu naisia varten.
Osa nuorimmista naisista halusi kuitenkin tarttua aseisiin.
– Sotilaan ammatissa naisille luvattiin sama palkka kuin miehille. He halusivat taistella itselleen parempaa elämää ja tasa-arvoa. Nämä naiset eivät enää halunneet elää samanlaista elämää kuin heidän äidit olivat eläneet.
Naiskomppaniaan liittymisen jälkeen kaikille ilmoitettiin, että naisille ja muille vajaakykyisille maksetaan vain 10 markkaa päivässä.
– Miehet ansaitsivat 5 markkaa enemmän.
Tuuloksessa otettiin kiinni, Hauholla teloitettiin
Huhtikuun lopussa vuonna 1918 ruotsalainen prikaati saapui Valkeakoskelle. Ennen sitä punaiset olivat lähteneet karkuun Valkeakoskelta.
– Heidän oli tarkoitus mennä Hämeenlinnaan kolmella isolla Valkeakoski Oy:n laivalla. Tämä joukko sai tietää 6 kilometriä ennen Hämeenlinnaan, että saksalaiset odottavat heitä kaupungissa.
Sen jälkeen tapahtui valkeakoskelaisten täyskäännös kohti Hauhoa.
– Alvettulassa oli jo helsinkiläisiä, porilaisia ja turkulaisia punakaartilaisia. Valkeakosken punakaartin naiset tulivat siitä kuuluisaksi, kun he purkivat Alvettulan sillan yli olleen motin. Myös Hauhon keskiaikaisen kirkon kiviaidan yli ammuttiin vastapuolen sotilaita.
Sen jälkeen punakaartilaiset marssivat kohti Tuulosta, jossa he kohtasivat saksalaisen joukko-osaston.
– Naiskaartin kuuluisin sotilas, Ida Järvinen kuoli Syrjäntaan taistelussa. Silloin naiskaartilaiset olivat miettineet sotimisen lopettamisesta.
Punaiset voittivat kuitenkin taistelun Tuuloksessa, vaikka saksalaiset olivat ammattisotilaita.
– Saksalaiset olivat perääntyneet ja uineet järven yli. Osa heistä oli hukkunut pakomatkalla.
Saksalaiset sytyttivät Syrjäntaan palamaan, jonka jälkeen punaiset pakenivat alueelta, mutta saksalaiset hyökkäsivät loppupään pakolaisten kimppuun kuitenkin uudelleen.
– Tiellä oli vielä loppuosa punakaartilaisista marssimassa ja 150 punaista pidätettiin. Heistä oli 30 naissotilaita. Tiedon mukaan punaisten marssiosasto oli 18 kilometriä pitkä.
Syrjäntaan taistelussa kiinniotetut naiset teloitettiin myöhemmin ja heidät on haudattu Hauholle Mustilan suohon.
– Saksalaiset eivät teloittaneet naisia vaan luovuttivat heidät valkoiselle armeijalle, joka teloitti heidät vappuna vuonna 1918.
Petri Görman
”Ei ole lupaa kirjoittaa teloitetuista naisista.”
Tuli vaan mieleen ”tyhmä” kysymys – keneltä se lupa olisi sitten pitänyt kysyä?
Tai oikeamminkin saada?
Olen siinä käsityksessä, että myös nämä koskilaiset paperitehtaan mimmit olivat ajamassa sittemmin pystytettyä käsitettä hyvinvointiyhteiskunnasta, jota valkoisten lahtarien perilliset (nimenomaan kokoomuspuolueen johdolla) ovat olleet urakalla rikkomassa.
(”Säästösyistä.”)
Niin ja sekin, kuinka punakaartin naiset eivät mahtuneet haavekuvaan, jossa vaalealettinen Elovena-tyttö painaa otsansa nöyrästi kirkonpenkin virsikirjalautaa vasten liikuttuneena setämies-rovastin tuomiohenkisestä saarnasta.