Launeelainen Erkki Yliheikkilä: Kaapelirikko kehätien työmaalla aiheutti ylijännitteen ja rikkoi kiertoilmalämmityslaitteen

Kuva: Erkki Yliheikkilän mielestä Luhdantaustankadulla 3.9. tapahtunut kaapelirikko aiheutti ylijännitteen ja se rikkoi samalla hänen kiertoilmalämmityslaitteensa. Skanska Infra Oy:ssä ollaan eri mieltä.


Etelä-Lahdessa Jokitiellä asuva Erkki Yliheikkilä on kiistellyt Skanska Infra Oy:n kanssa siitä koko syksyn ajan, kuka on velvollinen korvaamaan hänen omakotitalon lämmityslaitteensa korjauksen. Yliheikkilän mielestä Luhdantaustankadulla 3.9. tapahtunut kaapelirikko aiheutti ylijännitteen ja se rikkoi samalla hänen kiertoilmalämmityslaitteensa.
– Huomasin torstaina 3.9. illalla aivan sattumalta, että veden sähkölämmityksen merkkivalo palaa. Seuraavana päivänä tutkin asiaa ja tein havainnon, että kompressorit tässä laitteessa eivät enää toimi.

Yliheikkilä soitti perjantaina Lahti Energia Oy:n vikailmoitusnumeroon, josta hän sai lisäinformaatiota.
– Minulle kerrottiin, että kaivinkone oli katkaissut sähkökaapelin Luhdantaustankadulla kehätien rakennustyömaalla. Osa Etelä-Lahtea oli pimentynyt puolen tunnin ajaksi 3.9. aamupäivällä.

Yliheikkilä otti vielä perjantaina yhteyttä Skanska Infra Oy:n edustajaan ja miehen puheiden mukaan yrityksestä luvattiin korvata kiertoilmalämmityslaitteeseen kohdistunut vahinko.
– Huoltomies kävi vielä samana päivänä vaihtamassa komponentin lämmityslaitteeseen ja se alkoi toimia heti. Huoltomiehen mukaan ylijännitteet rikkovat laitteita helposti, Yliheikkilä toteaa.

Vahinko luvattiin korvata

Eläkkeellä olevan Yliheikkilän mukaan noin 600 euron lasku ei kuuluu hänelle. Mies kertoo, että Skanska Infra Oy:stä luvattiin jo maksaa huoltomiehen sinne lähettämä lasku.
– Sain kuitenkin myöhemmin tekstiviestin Skanska Infra Oy:ltä, että he eivät suostu maksamaan laskua.

Kehätien Lahden osuutta rakentava yritys käski eläkeläistä soittamaan vakuutusyhtiöön.
– Minulle kerrottiin, että asiani on käsitelty Valtari-hankkeen projektiryhmässä ja he katsoivat, että he eivät ole vastuussa tapahtuneesta.

Yliheikkilä uskoo, että alueella on useampi omakotitalo kärsinyt tästä jännitepiikistä ja sen myötä on tapahtunut myös laiterikkoja.
– Minä haluan vain olla oikeudenmukainen. En halua turhasta valittaa.

Asiat käydään läpi vahingonkärsijän kanssa

– Rakennushankkeena me ja meidän urakoitsijat vastaamme aina aiheuttamistamme vahingoista. Käymme asiat läpi mahdollisen vahingonkärsijän kanssa, mutta emme ota yksittäisten tapausten taustoihin kantaa julkisuudessa, projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastolta kertoo.

Viimekädessä korvausta on oikeus hakea maantietoimituksen yhteydessä, jossa asianosaiset voivat esittää omat korvausvaatimuksensa aiheutuneista haitoista ja vahingoista.
– Hankekokonaisuutena Kehätie on ollut koko toteutusaikansa suurin käynnissä oleva yksittäinen tiehanke ja rakentaminen on tapahtunut isolta osin keskellä tiivistä kaupunkirakennetta.

– Yksittäisiä kaapeleita on varotoimista huolimatta katkennut ja niiden osalta korjaukset sekä vastuut on sovittu johtojen omistajien kanssa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO