Omalähiö 40 vuotta: Pienelle ilmaisjakelulehdelle on olemassa edelleen oma tila lehtikentässä

Kuva: Päätoimittaja Petri Salomaa kädessään tämän päivän Omalähiö. Oikealla Omalähiön perustaja Marja Salomaa esittelee alkuaikojen pikkujättiläistä 40 vuoden takaa


Ensimmäinen Omalähiö ilmestyi vuonna 1978. Silloin Etelä-Lahden alueella oli yhdeksän kauppaa. Keijupuistossa oli tuohon aikaan muun muassa Martintori, joka ilmoitti aina Omalähiön etusivulla.
– Voin sanoa, että Omalähiö syntyi kauppiaiden tarpeesta. Tarjosimme heille mahdollisuuden mainostaa oman alueen lehdessä, Salomaan kirjapainon hallituksen puheenjohtaja Marja Salomaa kertoo.

Hän perusti yhdessä miehensä Seppo Salomaan kanssa lehden 40 vuotta sitten.
– Meillä oli oma kirjapaino ja sen työntekijöille oli saatava lisää töitä. Siinä oli toinen syy lehden perustamiselle.

Salomaa muistelee, että hänen vanhin poikansa keksi Omalähiölle lisänimen Etelä-Lahden pikkujättiläinen.
– Kirjapainossamme ei ollut mahdollista painaa silloin suurempaa Omalähiötä. Se oli tuolloin huomattavasti pienempi lehti kuin muut.

Omalähiötä painettiin Patomäentiellä vuosituhannen vaihteeseen saakka.
– Silloin päätimme, että ei ole enää järkeä painaa itse omaa lehteä, koska myös muiden painotöiden määrä väheni huomattavasti.

Motivoitunut henkilökunta on kaiken a ja o

– Olemme olleet yrittäjinä sikäli onnellisessa asemassa, että meillä on ollut aina mukavia ja yhteen hiileen puhaltavia työntekijöitä talossa.

Pienen yrityksen tärkein menestystekijä on motivoitunut työyhteisö.
– Ilmoitusmyyjämme Jouni Rasimäki on ollut talossa 27 vuotta ja taittajamme Pirjo Järvinen 18 vuotta. Työyhteisömme on todella tiivis ja uskon, että jokainen tulee joka aamu töihin pilke silmäkulmassa ja hymy huulessa.

Hallituksen puheenjohtaja Salomaa ei pidä siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa pienellä yrittäjällä on samanlaiset velvoitteet kuin isolla pörssiyrityksellä.
– Omalähiö on kuitenkin ollut onnekas kautta sen historian sen vuoksi, että se on ollut haluttu lehti alueella ja sen vuoksi siinä on haluttu myös ilmoittaa aktiivisesti.

Etelälahtelaisten kylälehti

– Olemme läsnä ihmisten arjessa ja kirjoitamme, mitä eri kaupunginosissa tapahtuu. Omakotiyhdistykset ja seurakunta ovat vahvasti läsnä lehdessämme.

Salomaa on kiitollinen siitä, että Omalähiön tarina on kantanut jo viidennelle vuosikymmenelle.
– Kyllä minua pelotti, kun Citymarket avautui vuonna 1992 tuohon pellolle. Olin varma, että se on lehden loppu, kun kaikki pienet kaupat katoavat lähiseudulta.

Syvä lama oli vaikea ajanjakso myös pienelle ilmaisjakelulehdelle.
– Yrittäjillä oli halua mainostaa, mutta kenelläkään ei ollut oikein rahaa maksaa ilmoituksista. Onneksi selvisimme kuitenkin tuosta ajanjaksosta.

Omalähiö on tehnyt tasaista tulosta koko 40 vuoden historian ajan.
– Ei meillä lehtibisneksessä mennyt erityisen lujaa edes 1980 -luvulla. Se on ollut aina sellaista tasaista puurtamista. Sen tietää, että muutaman hyvän vuoden jälkeen tulee aina jossain vaiheessa liikevaihdon laskukausi.
– Pienelle ilmaisjakelulehdelle on olemassa edelleen oma tila lehtikentässä.

”Joka aamu on mukava lähteä töihin”

– Minä en ole koskaan jakanut Omalähiötä lapsuudessani. Ei sitä kehdannut omien porukoiden lehteä jakaa. Silloin, kun lehti oli kuusisivuinen, niin minä ja kaverit tienasimme taskurahoja ujuttamalla välilehtiä siihen kokonaisuuteen, päätoimittaja Petri Salomaa kertoo.

Nykyinen päätoimittaja Salomaa olisi ollut halukas tulemaan perheyhtiön palvelukseen kauppaopiston jälkeen 1990-luvun alussa, mutta silloin miehelle ei tarjottu sieltä töitä.
– Isä houkutteli ilmoitusmyyjäksi, mutta minä kun olen enemmän taiteilijasielu kuin myyntimies. Jäin siis ilman työpaikkaa.
– Jouluna 2008 isä oli menossa isoon leikkaukseen ja hän pyysi minua sijaisekseen muutamaksi kuukaudeksi. Silloin olin päättänyt, että ura postissa jää ja jotain uutta on keksittävä työrintamalla.

Ex-tempore joulupöydässä lohkaistu lupaus heittäytymisestä ennestään tuntemattomaan maailmaan jatkuu yhä edelleen.
– Isä kuoli alkuvuodesta 2009 ja siitä lähtien olen ollut Omalähiön palveluksessa. Ensimmäinen juttu, jonka kirjoitin, oli isäni muistokirjoitus.

Francinen basistinakin tunnettu Salomaa on ollut kohta vuosikymmenen päätoimittajana.
– Olen osannut yhdistää molemmat työt. Tämä lehtimiehen työ on ollut todella mielenkiintoista.

Päätoimittajana Salomaa on luotsannut Omalähiön 1980-luvun käytännöistä 2010 -luvun lehtimaailmaan.
– Meillä on oma näköislehti ja toimivat kotisivut. Hankimme hetki sitten myös uudet toimivat toimisto- ja taittokoneet toimitukseen.

Päätoimittajana mies on kuitenkin muistanut aina Omalähiön juuret pienenä lähiölehtenä.
– Ihmisiä kiinnostavat oman alueen pienet ja suuret tarinat. Niihin olemme minun johdolla panostaneet. Ensi vuosikymmenestä ei voi vielä tietää, mutta uskon, että ilmaisjakelulehdet kyllä säilyvät. Ne kuitenkin jaetaan joka talouteen ilmaiseksi.

Petri Görman

AJANKOHTAISTA -arkisto

maaliskuu 2025

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011