FC Lahti teki sen mitä lahtelaiset futisjännärit toivoivatkin eli toi liigacupin voittopystin Lahteen. Kyseinen pysti ei tietenkään ole se maailman eikä edes Suomen himoituin pysti, mutta aina on mukavampi voittaa finaali kuin hävitä se. Ihan sama onko kyseessä Lahden piirin mestaruus vai joku isompi kilpailu, niin kyllähän voittamisen kulttuuriakin pitää opetella ja siihen liigacup on ihan kiva kilpailu.
Ottelu keräsi todella mukavat 1500 katsojaa Kisapuiston tekonurmen ympärille, joka on omiaan kertomaan siitä, että FC Lahti on nostamassa pienimuotoista futisbuumia mastokaupunkiin. Kuinka isoksi buumi sitten loppujen lopuksi rakentuukaan, on kiinni siitä kuinka Kuhnureiden veikkausliigakausi käynnistyy.
FC Lahti on huomioitu hyvin myös eri medioiden ennakkoarvioissa. Yleisesti FC Lahtea veikkaillaan viiden sakkiin ja aika moni media on nostamassa Kuhnureita mitalikolmikkoon asti. Ja niin nostan minäkin. Joukkue vaikuttaa tällä hetkellä todella hyvä henkiseltä ja hyvin rakennetulta. Ainoastaan maalivahti Tuomen loukkaantuminen voi aiheuttaa Lahdelle ongelmia. Muille tonteille, kun löytyy pätevä tuuraaja tai parikin. Uudet miehet tuntuvat hitsaantuneen joukkueeseen hyvin ja pelaamisesta huokuu hurtti huumori.
Vaikka finaalissa koko joukkueen esitys oli kauttaaltaan hyvä, muutama pelaaja nousi enemmän esiin. Keskikentän moottorina hyöri laajalla säteellä Joni Kauko tehokkaasti ja mies kyllä näytti miksi maajoukkueen valmentaja Mixu Paatelainen oli seuraamassa peliä. Toinen Turun lahja Joni Aho toi kentälle tullessaan selkeästi lisää vaihtoehtoja hyökkäämiseen vaikka laitapuolustaja onkin. Vini Dantas viiletti kärjessä sen oloisesti, että tältä mieheltä voidaan odottaa yli kymmentä maalia alkavalla kaudella.
HJK:a pidetään sarjassa yleisesti ylivoimaisena ja voittamattomana, mutta Klubin takana on tilaa Lahdelle taistella siitä mitalista. Kovimmat kilpakumppanit löytynevät akselilta TPS ja KuPS. Joka tapauksessa alkamassa on lahtelaisittain erittäin mielenkiintoinen jalkapallokausi. Kauden pitäisi startata Vaasassa sunnuntaina, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Hietalahden kenttä ole pelattavassa kunnossa, joten voi olla että kauden avaus nähdään Lahdessa vasta 21.4. jolloin sarjanousija RoPS saapuu Lahteen.
Pelicans uudistuu vai uudistuuko sittenkään?
Pari viikkoa sitten kirjoittelin, että Pelicansin ensi kauden joukkue on ykköskenttää vaille valmis.
En tiedä mitä pitäisi ajatella siitä, että sen jälkeen joukkue on tehnyt sopimukset Tyler Redenbachin ja Miikka Männikön kanssa. Tässäkö ne ykköskentän miehet nyt sitten olivat? Lisäksi vahvat huhut ovat tuomassa Lahteen Juha Leimua Tapparasta. Tässäkö on meidän ensi kauden ykköspakki?
No ehkäpä vielä odotetaan, josko se yksi puuttuva pakki olisi Mikko Kousa tai Anssi Salmela ja puuttuva hyökkääjä mallia ”Juha-Matti Aaltonen”, niin jotain mahdollisuuksia voi olla tämän kauden sijoituksen parantamiseen. Selkeästi Pelicansin toimistolla halutaan välttää tämän kauden virheet, kun joukkueeseen palkattiin kärkirooleihin täysiä arpoja ja toivotaantoivotaan-miehiä.
Nykyiseltä kokoonpanolta varmasti tiedetään mitä saadaan ja se täytyy kääntää vahvuudeksi. Lisäksi Aravirralla on mahdollisuus rakentaa neljä tasavahvaa kentällistä, joka on ollut useasti juuri Aran tyyli. Joukkue on kokenut eikä liian suuria muutoksia joukkueeseen tullut, vaan runko pysyi hyvin kasassa.
Ei siis tuomita vielä, vaan seurataan jatkossa tarkasti kesän mittaan mitä Pelsu-rintamalla tapahtuu.
– Pete Salomaa-
Namikan kausi päätökseen
Namika Lahti pelasi torstaina Joensuun Katajaa kauden viimeisen ottelunsa, jonka lopputuloksesta ei vielä tätä lehteä painatettaessa ollut tietoa. Kauden viimeinen ottelu oli kuitenkin Namikan tilanteen huomioiden merkityksetön, sillä lahtelaiset hävisivät odotetusti lauantaina Loimaalla Bisonsille selvälukuisesti 94-73. Loimaan tappiollinen vierasottelu tappoi samalla joukkueen teoreettisetkin mahdollisuudet edetä pudotuspeleihin.
Namikan eväät syötiin viimeistä murua myöden loppuun jo viime viikolla, kun joukkue ratkaisi itselleen sarjapaikan myös ensi kaudeksi. Lauantain ottelussa valmentaja Ilkka Palviainen antoikin reilusti minuutteja joukkueen harvoin peluutetuille penkkimiehille, joka on tietysti hienoa tulevia vuosia ajatellen. Onnistumisiakin tuli: takamies Valtteri Mäkäläinen taisteli 13 pisteensä lisäksi peräti 11 levypalloa ja vain muutamia hajaminuutteja kauden aikana pelannut Akar Sharef rikkoi Korisliigakuparisensa komeasti heittäen 17 parketilla viettämässään minuutissa kahdeksan pistettä. Namikan vahvistukset eivät Loimaalla juhlineet, sillä vastikään maaliskuun pelaajaksi valittu Emmanuel Holloway heitti kehnolla osumatarkkuudella 20 pistettä Jordan Hasquetin jäädessä loimaalaisten pihdeissä hyvin näkymättömään rooliin.
Tänä vuonna Korisliigassa kaksi viimeistä pudotuspelipaikkaa menevät joukkueille, jotka eivät ole lähelläkään sarjan huipputasoa. Sekä Lappeenrannan NMKY että Salon Vilpas etenevät pudotuspeleihin voitettuaan sarjassa reilusti alle 40 % otteluistaan. Syy tähän löytyy kahdentoista joukkueen sarjasta, joista peräti kahdeksan etenee pudotuspeleihin. Sarjasysteemissä voisi jälleen olla hieman viilattavaa, sillä vain runkosarjapelit menettävät merkitystään sitä enemmän, mitä helpompi pudotuspeleihin on päästä.
Namikakin oli pudotuspelikamppailussa mukana toiseksi viimeiseen otteluunsa asti, vaikka joukkue kamppaili putoamista vastaan viimeisellä tai viimeistä edellisellä sijalla yli puoli kautta. Tilanne ei ole kovin mielekäs koripalloyleisölle, sillä tuskin kukaan uskoo Lappeenrannan tai Vilppaan mahdollisuuksiin sarjan kärkijoukkueita vastaan, kun pelataan ottelusarja kolmeen voittoon asti. Toisaalta pallopeleissä tapahtuu välillä ihmeellisiä asioita, ja sen takiahan me urheilua seuraamme.
– Mikko Blomberg-