Tulipahan sitten nähtyä tämä FC Lahden uusi hyökkäysvahvistus ihan livenä. Ensimmäinen puoliaika Honkaa vastaan ei paljon lupaillut, ei Tucolle eikä koko joukkueelle. Toinen puoliaika olikin sitten eri juttu. Muutamassa minuutissa herra Ariel Ngueukam eli Tuco paukutteli itsensä lahtelaiskatsomon ykkössuosikiksi.
Ensimmäinen maali oli liki kuukauden maali eli huima roikkuveto 30 metristä maalin yläkulmaan ja toinen kliininen viimeistely läpiajosta alakulmaan. Varsinkin tuo ensimmäinen maali sai hymyn suupieliin, sillä Tucon yhdeksi heikkoudeksi oli etukäteen mainittu huono potkutekniikka. Minulle kyllä riittää nykyinenkin potkutekniikka, jos se tuo tuollaisia tuloksia…
Nyt FC Lahdella on kärjessä mies, joka voi omalla henkilökohtaisella taidollaan ratkaista tiukkoja pelejä. Jollain tapaa pitäisi pystyä pitämään Tuco joukkueessa myös ensi kaudella, muuten saamme nauttia taikurin tempuista vain loppukauden.
Varmaa on, että miehen kintereillä juoksevat nyt kaikki ns. suurseurat ( eli HJK ja Inter) ja uuden sopimuksen tekeminen vaatii Lahdelta lisävaroja. Toivotaan kädet ristissä kyynärpäitä myöten, että tässä onnistutaan, sillä harvoin tarjolla on näin mielenkiintoisia pelaajia, joilla selkeästi on loistava tulevaisuus edessään.
SM-liiga käyntiin
Ensi viikon torstaina se sitten alkaa, SM-liiga nimittäin. Jos unohdetaan hetkeksi HIFK:n ja Jokereiden tappelut ja päällekarkaukset ja keskityttäisiin itse asiaan eli jääkiekkoon. Sarja tulee ensi vuonnakin olemaan todella tasainen ja sijat 1-12 voivat olla pienestäkin kiinni. Saipan ja Ilveksen näkisin olevan ainakin lähtökohtaisesti muista jäljessä.
Tässä Sporttinurkan ennustus runkosarjan sijoituksista ryhmittäin kaudelle 2012-13 pienin perusteluin:
Sijat 1 – 6
Jokerit
– kovin rosteri ainakin paperilla. Kovia miehiä riittää kaikkiin neljään kenttään. Joukkueessa vähän vaihtuvuutta. Etukäteen kysymysmerkkinä nuori valmentaja Lämsä, miten kestää kovat paineet, jos peli ei alakaan kulkea. Vain mestaruus tyydyttää.
Kärpät
– Joukkue on vahvistunut viime kaudesta ( mm. Plihal, Kähkönen) ja huipputaitavat nuoret ovat taas vuoden vanhempia ja valmiimpia. Aravirta on valmentajana kokenut kettu.
Kalpa
– Viime vuoden runkosarjan voittaja on vahva tänäkin vuonna. Kysymysmerkki on juuri kauden kynnyksellä vaihdettu valmennus. Kuka vie joukkuetta? S.Kapanen vai valmentaja Laukkanen?
Lukko
– Kun valmentajana on Dufva ja maalissa Vehanen, ei voi epäonnistua, ainakaan totaalisesti.
Lisänä mielenkiintoinen, jo harkkamatseissa väläytellyt keskushyökkääjä Azevedo
Hifk
– Kohujoukkue, joka osaa myös pelata, silloin kun sikailu ei ole tarpeellista. Pelaajamateriaali hyvä, joskin hieman tasapaksu. Uudet vahvistukset Talaja ja Pakarinen HIFK:n näköisiä miehiä. Kysymysmerkkinä noviisi-valmentaja Sormunen ja paineet
Tappara
– Rautakorven paluu pisti muutkin palikat Tapparan leirissä kohdilleen. Ensi kauden yllättäjä, sillä harjoitusottelut sujuneet mallikkaasti. Puolustus ja maalivahti kovaa valuuttaa.
Sijat 7 – 10
JYP
– Suomen mestari menetti paljon tärkeitä pelaajia, toisaalta organisaatio on yksi Suomen vahvimmista. Alkukaudesta enemmän ongelmissa. Aho näytti osaavansa valmentaa jo viime kaudella. Joukkue nousee tai kuolee Eric Perrinin mukana.
Pelicans
– viime kauden hopeajoukkue hajosi totaalisesti ja tilalla paljon uusia ”arpoja”. Pelicans on myös tämän kauden musta hevonen, sillä sijoitus voi olla mitä tahansa 1-12 välillä, riippuen täysin uusien vahvistusten todellisesta laadusta. Alkukaudesta varmasti ongelmia. Luotto Suikkaseen on kuitenkin Lahdessa kova.
Ässät
– Zaborsky lähti, mutta onneksi Dixon jäi. Hieman tasapaksuhko nippu, mutta Ässät voi yllättäen olla korkeammallakin kaiken natsatessa. Porilainen hulluus elää – ainakin katsomossa.
TPS
– Joukkueesta saattaa löytyä ensi kauden ”Lasch”, sillä Corey Locke on ollut todella tehokas AHL:ssa. Yhden ketjun joukkue? Maalivahtiosasto ehkä liigan kovin, jos Niittymäki on kunnossa. Puolustuksesta puuttuu syvyys.
Sijat 11-14
Blues
– Tasapaksun oloinen kokoonpano ilman isompia tähtiä. Ajokoirakiekko jatkunee myös ensi kaudella. Juuso Riksman isossa roolissa maalilla. Paljon potentiaalisia nuoria.
HPK
– Paranneltu versio viime vuosien Saipasta ja eipä ihme, sillä uusi valmentajahan on entinen Saipa-luotsi Selin. Lahtelaisia kiinnostanee parivaljakon Saarinen-Santavuori edesottamukset. Ykköshankinta Ville Viitaluoma.
Saipa
– Mopolla moottoritielle – jälleen kerran. Liigapelaajia vain kahteen ensimmäiseen kenttään. Kusipääkiekko saanee jatkuvuutta uuden valmentajan Pekka Tirkkosenkin alaisuudessa ja kova yhteishenki pitää Saipan nenän pinnan yläpuolella.
Ilves
– Viime vuoden karsija karsii myös tänä vuonna. Rahat ovat loppu ja se näkyy myös kokoonpanossa ja yleensäkin kaikessa tekemisessä joukkueen sisällä. Muutama nimimies, mutta syvyys joukkueesta puuttuu. Ei kuitenkaan mikään heittopussi.
Pete Salomaa