Suomessa on avautunut aivan uudenlainen keskustelukulttuuri. Se ei ole Laura Huhtasaaren, vaan Me too -kampanjan ansiota. Kampanja puhuu konkreettisista teoista, joiden varjoon vihapuheetkin jäävät.
Tiedän ikävä kyllä itsekin tuttavapiiristäni henkilöitä, jotka ovat joutuneet raiskatuksi tai seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Osassa niistä tekijänä on ollut oma perheenjäsen, osassa oma työtoveri. Kun olen kysynyt, miksi et ole ilmoittanut asiasta poliisille tai työnjohdolle, vastaus on ollut sama. En ole kehdannut tai uskaltanut tai, että minua ei olisi kuitenkaan uskottu.
On hyvä, että tällekin epäkohdalle ja ongelmalle on lopulta saatu kasvot. Kaikki toistaiseksi julkisuudessa aiheesta omalla nimellä puhuneet henkilöt ovat osoittaneet mielestäni mitä suurinta rohkeutta. Ymmärrän ja kunnioitan myös heitä, jotka eivät halua koskaan tulla asian suhteen julkisuuteen.
Viime viikolla Suomi sai elokuvaohjaaja Lauri Törhösestä ikioman Harvey Weinsteininsa. Törhönen pyysi julkisuudessa anteeksi käytöstään, mutta samaan aikaan hänen läheinen työtoverinsa Jörn Donner ihmetteli, miksi ainoastaan Törhösen nimi oli nostettu esiin. Hän vihjasi, että leffamaailmasta löytyisi varmasti muitakin likaisia miehiä. Mitä luultavimmin Donner puhuu totta, ja mitä todennäköisimmin miehellä itsellään on pussissaan varsin puhtaat jauhot.
Vai onko? Donner muun muassa esiintyi 1971 Hymy-lehdessä alastonkuvissa gambialaisen tytön kanssa. Tyttöä väitettiin alaikäiseksi, mutta myöhemmin selvisi, että hän oli 18 vuotta täyttänyt. Vuonna 1968 ensi-iltaansa tulleessa elokuvassa Mustaa valkoisella naispääosaa näytellyt Kristiina Halkola riitaantui Donnerin kanssa. Ohjaaja oli lisännyt tämän tietämättä lopulliseen leffaversioon rakastelukohtauksen, jos hän käytti naisroolissa sijaisnäyttelijää. Halkola voitti seitsemän vuotta kestäneen prosessin korkeimmassa oikeudessa ja sai 5 000 markan korvauksen.
Vanhemmiten Donner sanoo rauhoittuneensa. Vuoden tai parin takaisessa haastattelussa hän totesi, että seksuaalisuus on aivan liian yliarvostettu ja -korostettu juttu. ”Mutta, kyllä minä olen aina paistin nauttinut, jos se on pöytään tuotu”, hän lisäsi. Kun toimittaja esitti jatkokysymyksen, onko Donner tuntenut koskaan vetoa vastakkaiseen sukupuoleen, hän ilmoitti, että tähän mennessä kaikki tarjolla olleet miehet ovat haisseet joko liikaa hielle tai partavedelle.
Ihmettelenkin, miksi yhdeksi teatteritaiteemme guruksi nostetun, Jouko Turkan oppilaat tai ohjattavat eivät ole tässä yhteydessä avautuneet juurikaan enempää oppi-isänsä metodeista. Äänessä ovat kyllä olleet paljonkin Teatterikorkeakoulusta lähtöpassit ottanut Lilli Suomalainen sekä Lahden oma kasvatti Eppu Salminen, jonka romaani Lasten ristiretki on paitsi raastava kertomus Turkan opinahjosta, myös mielenkiintoinen ajankuva rakkaasta kotikaupungistamme.
Turkka vei tunnetusti oppilaansa hulluuden partaalle, eikä ollut itsekään kaukana samasta diagnoosista. Piiskana käytettiin fyysistä ja epäilemättä jopa seksuaalista rääkkiä. Opettajana hän arvosteli karkeaan tyyliin oppilaidensa ulkoista olemusta ja otti heihin mitä luultavimmin myös fyysisempää kontaktia. Eräässä radiohaastattelussa Turkka ilmoitti teatterialan parhaaksi kokemuksekseen sen, että on saanut paljon nuorta p*llua. Ilta-Sanomien eläkkeellä olevan kulttuuritoimittajan, Marja-Liisa Lappalaisen muistelmajuttuun on kirjattu ohjaajalegendan lähes yhtä suuri viisaus, mikä tosin lienee väärä ilmaisu tässä yhteydessä: ”Jos kaikki naiset myöntäisivät nymfomaniansa, niin koko sukupuolten välistä epäluuloa ei olisi!”
Ehkä on niin, että Turkan kohdalla taideyhteisö on päättänyt olla puhumatta pahaa kuolleesta. Onhan huomattu, että kaikki, jossa näkyy edesmenneen taiteilijan kädenjälki, myy kilpailevia tuotteita paremmin.
Ilkka Isosaari